Terveisiä Brysselistä. EU-parlamentin enemmistö ei ole vieläkään valmis kuuntelemaan tiedettä. Äänestimme uudestaan kaksi viikkoa sitten kaatuneesta päästökauppakokonaisuudesta, ja lopputulos on laimea kompromissi.
Äänestystulos osoittaa karusti, ettei EU-parlamentin enemmistö ole vieläkään valmis tekemään tieteellisen neuvon mukaisia päästövähennyksiä.
EU:n ilmastopolitiikka ei ole linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Olemme aloittaneet ilmastotoimet myöhässä ja nyt on kiire, kuten kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportit osoittavat. Viimeisimpien arvioiden mukaan ylitämme 1,5 asteen lämpenemisen alle kahdeksassa vuodessa.
Ilmaston näkökulmasta päästökauppaa koskevaan esitykseen olisi ehdottomasti tarvittu parannuksia.
Ongelmakohtia ovat erityisesti riittävän päästövähennystason puute ja ilmaisjaoista luopumisen liian hidas aikataulu.
Päästökauppa on yksittäisenä työkaluna tehokkaimpia päästövähennysten vauhdittajia. Sen laajentaminen ja parantaminen on perusteltua. Saastuttamiselle on saatava hinta, joka aidosti kannustaa siirtymään päästöttömään tuotantotapaan.
Ilmaisjaot ovat tutkitusti hidastaneet investointeja kestäviin ratkaisuihin ja siten hidastaneet vihreää siirtymää.
Pienikin parannus on kuitenkin parempi kuin ei parannusta ollenkaan. Kokonaisuudessaan parlamentin kanta päästökaupan uudistuksesta on sentään parempi kuin komission esitys.
Myös hiilitulleja koskeva esitys hyväksyttiin. Hiilitullien saaminen EU:n rajoille on ollut yksi vasemmistoliiton vaalitavoitteista eurovaaleissa, joten on hienoa, että aloitteemme etenee. EU-rajoille ollaan nyt saamassa hiilitullit paljon saastuttaville tuotteille, kuten sementille.
Ei muuta kuin jatkamaan töitä paremman maailman puolesta.