Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää… Kiitos jokaiselle äänestäjälle. Kiitos kaikista tsemppiviesteistä. Kiitos äidille ruuasta, Rubenille kaljasta ja naapureille kestämisestä. Erityiskiitos mahtavalle tukiryhmälle positiivisesta ja hienosta kampanjasta! Olen vilpittömän kiitollinen ja otettu saamastani tuesta. Lupaan tehdä kovasti töitä.
Omasta vaalimenestyksestäni huolimatta olo on hyvin epätodellinen. Vasemmistoliitto menetti kolme paikkaa, mutta voitti omassa vaalipiirissäni Helsingissä yhden. Kokonaiskannatus laski, mutta stadissa se oli yli 10 prosenttia.
Kuuluin itse niihin, jotka eivät uskoneet Persujen kannatuksen kantavan, ja myös niihin jotka arvostavat Vihreiden työtä ympäristökysymyksissä. Vaikka olen hämmentynyt vaalituloksesta, uskon ettei vaaleissa voi äänestää väärin ja tulosta tulee kunnioittaa. Tämä pätee myös Perussuomalaisiin. Eduskuntatyössä tärkeintä on nyt löytää ne samanhenkisimmät Persut ja rakentaa keskusteluyhteys. Uskokaa tai älkää, mutta myös yhteisiä teemoja löytyy ja juuri niitä pitää yrittää viedä eteenpäin. Esimerkiksi kun Helsingin kaupunginvaltuusto on äänestänyt köyhyyteen liittyvissä kysymyksissä, on Perussuomalaisten ryhmä usein äänestänyt Vasemmiston tavoin.
Haluan ja aion tulkita vaalituloksen niin, että ihmiset ovat tyytymättömiä nykymenoon. En ole ollut ainoa, joka on huolissaan hyvinvointivaltion alasajosta ja turhautunut poliittiseen jargoniin. Suuret ja vanhat puolueet saivat turpaansa ja syystä. Nyt on toimittava toisin. Onneksi Vasemmiston uusi eduskuntaryhmä näyttää nuoremmalta, suvaitsevaisemmalta, vihreämmältä ja naisvaltaisemmalta kuin aiemmin, eli suunta on oikea.
Toivon, että voin omalta osaltani olla lisäämässä ihmisten tietämystä ja kiinnostusta politiikkaan. Aion työssäni olla aktiivinen tiedon jakamisessa. Tulen kertomaan työstäni mahdollisimman laajasti ja reaaliaikaisesti sekä verkko- että Facebook-sivuillani. Jos kuitenkin alan viljellä käsittämättömiä lauseita joiden informaatioarvo on nolla, niin ansaitsen näpäytyksen.
On tärkeää muistaa, että politiikkaa tehdään enimmäkseen muualla kuin Arkadianmäellä. Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Politiikkaa on jokainen kulutusvalinta, järjestön kokous, baarikeskustelu tai tarran liimaaminen. Muutetaan maailma, yhdessä!