Puotila-seuran tunnelitempaus osoitti tiistaina hienosti nosturin avulla, kuinka järkyttävän korkeaa siltaa kaupunkisuunnitteluvirasto ehdottaa Itäväylän ja Kehä I:n risteykseen. Heti perään Meri-Rastilan asukkaat kertoivat omassa asukastilaisuudessamme erinomaisen selvällä ja koskettavallakin tavalla, kuinka uusi osayleiskaava merkitsisi heidän virkistysalueensa tärkeimmille paikoille miltei täystuhoa.
Miksi virkakoneisto tuottaa ehdotuksia, jotka ovat asukkaiden näkökulmasta mahdottomia hyväksyä?
Kaupunki yrittää vastata kiihtyneeseen maaltamuuttoon ja asumisen korkeisiin hintoihin rakentamalla paljon lisää asuntoja ja aivan uusia kaupunginosia. Niitä on tulossa muun muassa Jätkäsaareen ja Kalasatamaan, kun satama siirrettiin Vuosaareen. Östersundomista liitettiin isot maa-alueet Helsinkiin, ja tänään torstaina kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Koivusaaren täyttömaan rakentamista. On hyvä, että saadaan paljon uusia asuntoja, jos sillä saadaan asuntojen hintoja ja vuokria alaspäin. Myös täydennysrakentaminen on monin paikoin hyväksi vanhoille, turhankin väljäksi jääneille kaupunginosille, jotka voivat saada siitä lisää elinvoimaa ja muitakin palveluja kuin kaljakuppiloita.
Jotain on kuitenkin mennyt pieleen, kun asukkaat kertovat, että heidän hyvin voimakkaatkin vastalauseensa ovat kaikuneet kuuroille korville. Tai että heidän kutsuihinsa tulla keskustelemaan suunnitelmista ei ole aina vastattu. Tai että ehdotettu suunnitelma olisi paikalla asuvien näkökulmasta niin sietämätön, että he aikovat äänestää jaloillaan, jos se toteutuu.
Kaupunkisuunnittelussa hallitsee monin paikoin liiaksi teknis-taloudellinen ajattelu, jossa elinympäristön hyvyys nykyisten asukkaiden mielestä on lähes yhdentekevä argumentti. Poliitikot joutuvat ottamaan harteilleen liiankin suuren vastuun, jos asukkaat ja virkamiehet ovat kaavaehdotuksen valmistuessa täysin napit vastakkain. Kaikki tai ei mitään -peli on älytön, sillä siinä joku häviää aina kunnolla. Sen enempää Itäväylällä kuin Meri-Rastilassa asukkaat eivät ole olleet järjettömiä ja vaatineet että mitään ei ikinä muuteta. Sen sijaan he ovat osoittaneet, että ehdotetun suunnitelman vahingot ovat suuria ja peruuttamattomia. Miksi virkamiesten ja asukkaiden kohtaaminen ei ole tuottanut parempaa lopputulosta?
Suunnittelua pitää kehittää sillä tavalla, että asukkaat voivat kokevat kaupungin omakseen. Meri-Rastilassa saimme jopa kuulla, että he kokevat olevansa prosessissa ulkopuolisia ja jopa vähäteltyjä.
Esimerkiksi pitempään istuvat asukaspaneelit, asukasfoorumit, asukkaiden suunnittelutyöpajat ja wikisuunnittelu ovat sellaisia käytäntöjä, joissa asukkaat pääsevät paitsi muodostamaan yhteisiä mielipiteitä, myös osallistumaan konkreettisesti suunnitteluun. Espoon Vermossa asukkaiden kanssa on suunniteltu wiki-menetelmällä aika kivannäköinen pieni asuinalue. Asukkaiden mielipiteitä paikkojen toimivuudesta on alettava selvittää myös rakentamisen jälkeen, jotta kaupunkisuunnittelutoimi voi oppia virheistään ja onnistumisistaan.
Itäväylän siltaa ja Meri-Rastilan osayleiskaavaa ei saa toteuttaa esitetyllä tavalla, vaan niitä on muutettava asukkaiden huolten mukaisesti. Demokratiassa asukkaat hallitsevat kaupunkia ja virkakoneiston tulee toimia heidän asiallaan, ei heidän yläpuolellaan. Jyräämällä asukkaat varmistetaan vain, että heidän etunsa on jatkossakin jokin muu kuin ”kaupungin” etu.
(Kuva: Kalasataman osa-alueiden nimet, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto)
