Vastustamme pilvenpiirtäjää keskustan tuntumaan ja varsinkin Hietalahden torin viereen. Sampo ehdotti lautakunnassa enintään 16-kerroksista tornia, kuten kaupunginmuseon johtokunta ja kiinteistölautakuntakin. Lautakunnassa hävittiin äänin 5-3, mutta toivottavasti päätös kääntyy viimeistään valtuustossa.
TIEDOTE 27.11.12: Vapaa julkaistavaksi heti
Vasemmiston Silvia Modig ja SampoVillanen: Jätkäsaaren tornihotelli pilaa keskustan kaupunkikuvanVasemmistoliiton edustajat kaupunkisuunnittelulautakunnassa eivät pidä Jätkäsaareen suunniteltua pilvenpiirtäjää hyvänä ratkaisuna. Sampo Villanen esitti kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa kaavan uudelleenvalmistelua siten, että hotelli olisi korkeintaan 16-kerroksinen.
”Pilvenpiirtäjän rakentaminen avaa portit keskustan historiallisen maanläheisen ja inhimillisen mittakaavan murtamiselle. Alamme menettää yhtä Helsingin keskustan todellisista vahvuuksista, jolla kaupunki erottuu edukseen useimmista muista kaupungeista”, Villanen sanoo.
Silvia Modig esitti aikaisemmin, että Jätkäsaari rajattaisiin korkean rakentamisen ulkopuolelle. ”Kyse on myös kaupunkikuvan hallinnasta. Pitääkö Helsingin hieno vanha rakennuskanta alistaa kaupunkikuvassa norjalaisen sijoittajan rahalle?” Modig kysyy.
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti äänin 5-3 puoltaa 33-kerroksisen tornin rakentamista. Kaupunginmuseo ja kiinteistölautakunta vastustivat lausunnoissaan tornihotellia samoin perustein kuin kaupunkisuunnittelulautakunnassa vähemmistöön jääneet Vasemmistoliiton, Rkp:n edustajat sekä toinen Sdp:n edustaja. Kaava etenee seuraavaksi kaupunginhallitukseen ja sieltä mahdollisesti kaupunginvaltuustoon lopullista päätöstä varten.