24.05.2013 | Silvia Modig Hyvinvointi

Hallituksen pitäisi käsitellä myös tulevaisuuden sosiaaliturvaa

 

Pääsin eilen kysymään kyselytunnilla työttömien oikeudesta vapaaehtoistyöhön sekä perustulosta.
Löytyy täältä eduskunnan nettisivujen verkkolähetyksestä kohdasta 46:17.

TIEDOTE VAS/ Silvia Modig:
Hallituksen pitäisi käsitellä myös tulevaisuuden sosiaaliturvaa
Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig pitää yllättävänä, että hallituksessa ei ole keskusteltu lainkaan perustuloaloitteista. Modig kysyi asiaa tänään eduskunnan kyselytunnilla ja sai pääministeri Jyrki Kataiselta (Kok.) kieltävän vastauksen. Katainen sanoi syyksi sen, että perustuloa ei mainita hallitusohjelmassa.

Modigin mielestä on huolestuttavaa, jos hallituksessa keskustellaan yksinomaan hallitusohjelmaan sisältyvistä asioista.

– Hallituksen tulee johtaa maata, ja se tarkoittaa myös tulevaisuuden sosiaaliturvan järjestämistä. Olen kuitenkin iloinen, että Jyrki Katainen piti soviteltua päivärahaa ja Vasemmistoliiton voimakkaasti ajamia pienituloisten veronalennuksia samansuuntaisena kehityksenä kuin perustulo ja lisäksi hyvänä asiana. Odotan innolla perustuloa koskevan kansalaisaloitteen tuloa eduskunnan käsittelyyn.

Vasemmistoliiton ehdottamalla perustulomallilla voitaisiin poistaa suurin osa nykyisistä kannustinloukuista, kun esimerkiksi lyhyen työsuhteen vastaanottaminen johtaa nykyisin usein työttömyysturvan menetykseen tai toimeentulotuen heikentämiseen.

Modig patisti eduskunnan kyselytunnilla hallitusta myös varmistamaan, että yhdistystoiminta ei johda työttömyysetuuksien menetykseen. TE-toimistot ovat joissain tapauksissa kieltäneet työttömiä tekemästä vapaaehtoistyötä yhdistyksissä, ja ministeriössä on tekeillä selvempi ohjeistus asiasta.

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram