Muistan päivän elävästi edelleen. Oli tammikuun ensimmäinen vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Olin 18-vuotias, ja lapsuudenkodissani aiheesta oli keskusteltu vilkkaasti koko syksy. Sodan käynyt sukupolvi oli huolissaan. Menettäisimmekö itsenäisyyden, jonka puolesta taistellessa oli maksettu kova hinta?
Tuon epäilyksen vuoksi asetuin nuorena vastustamaan koko unioniin liittymistä. En vielä tuolloin ymmärtänyt, mitä Euroopan unioni pohjimmiltaan oli: rauhanprojekti, joka oli perustettu maailmansotien jälkeen varmistamaan, etteivät eurooppalaiset enää koskaan ajautuisi sotaan keskenään – että kaikin keinoin vahvistaisimme sitä, mikä meille kaikille oli yhteistä.
Kun myöhemmin oivalsin EU:n todellisen luonteen, aloin kannattaa jäsenyyttä. Rauhan ja sovun ylläpitäjän roolin lisäksi EU oli meidän 1970-luvulla syntyneiden ovi Eurooppaan. Se loi aiempaa paremmat mahdollisuudet lähteä opiskelemaan tai töihin Eurooppaan.
Vapaa liikkuvuus on taattu tänäkin päivänä, mutta juuri nyt Euroopan unioni on uusien uhkien edessä. Ympäri Eurooppaa nouseva äärioikeisto polkee ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta. Vielä hengissä olevat toisen maailmansodan kokeneet kertovat yhteneväisyyksistä siihen ilmapiiriin, joka Euroopassa vallitsi 1930-luvulla – puhetapa koveni pikku hiljaa, yksittäisten ihmisryhmien oikeuksia kavennettiin vaivihkaa, kunnes lopulta Eurooppa havahtui järkyttävään lopputulokseen: valkoista ylivaltaa vaatineet kansallissosialistit olivat teloittaneet miljoonia juutalaisia keskitysleireillä.
Samat voimat jylläävät jälleen. Tanskassa pian pidettäviin parlamenttivaaleihin on asettumassa ehdolle rotuerottelua kannattava natsipuolue. Unkari ja Puola kieltäytyvät kunnioittamasta oikeusvaltioperiaatetta. Laitaoikeisto on edennyt vaaleissa myös esimerkiksi Ruotsissa, Italiassa, Itävallassa, Saksassa ja Hollannissa – sekä Suomessa.
Parlamentissa äärioikeistolaiset mepit äänestävät kovan ja ihmisiä eriarvoistavan linjan mukaisesti, mutta ne vaikeuttavat myös ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. On selvää, ettei meillä ole varaa siihenkään. Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka näkee ilmastonmuutoksen seuraukset, ja viimeinen, joka voi ratkaista ne. Tätä tilaisuutta emme voi hukata, vaan se tulee käyttää hyödyksi luomalla Eurooppaan uudet ilmastotyöpaikkojen markkinat. Työpaikkojen luominen on avainasemassa myös ihmisten epätoivosta ammentavan äärioikeiston vastaisessa taistelussa.
Tiedotusvälineet ympäri Suomen ovat uutisoineet ennen vaaleja alhaisesta äänestysprosentista sekä siitä, etteivät eurovaalit kiinnosta suomalaisia. Jos jotakin toivon, niin muutosta tähän.
Suomen lainsäädännöstä suuri osa juontaa juurensa EU-tason päätöksiin. Työntekijöiden kannalta EU:ssa on tehty viime vuosina useita myönteisiä uudistuksia. Uusi nollatuntisopimuksia säätelevä direktiivi tuo parannuksia työntekijöiden asemaan, ja perhevapaadirektiivi takaa työntekijälle viiden päivän vapaan sairaan omaisen hoitoon. EU-sääntely vaikutti Suomessa myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen kaatumiseen. Ei siis ole yhdentekevää, keitä Euroopan parlamentissa istuu.
Kun toukokuun 26. päivä äänestämme eurovaaleissa, äänestämme tulevaisuudestamme – arkisiin asioihimme vaikuttavista kysymyksistä mutta myös siitä, haluammeko EU:n olevan jatkossakin se rauhanprojekti, joksi se alunperin luotiin. Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt on varoittanut, että mikäli äärioikeisto pääsee valtaan ympäri Eurooppaa, tarkoittaa se EU:n romahtamista. Komissaari Frans Timmermans on puolestaan muistuttanut, että nyt käydään tärkeimmät EU-vaalit sitten vuoden 1979.
Minä sitoudun tekemään kaikkeni ihmisoikeuksia kunnioittavan, ilmaston lämpenemistä vastaan taistelevan ja hyvinvointia luovan Euroopan vahvistamiseksi. Anna äänesi oikeudenmukaiselle Euroopalle.
