07.07.2022 | Silvia Modig Ihmisoikeudet

Aborttioikeus on lisättävä EU:n perusoikeuskirjaan

 

Aborttioikeus on lisättävä EU:n perusoikeuskirjaan. Vapaa ja turvallinen abortti on ihmisoikeus.

Seksuaalioikeudet ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Siksi niiden pitää toteutua jokaisessa EU-maassa. Jos ne jossain jäsenmaassa eivät toteudu, on meidän luotava eurooppalainen ratkaisu. Esimerkiksi lisäämällä EU:n perusoikeuskirjaan aborttioikeus.

Tällä hetkellä abortti on EU-maista kielletty kokonaan Maltalla ja lähes kokonaan Puolassa. Aborttilakien kiristäminen on ollut esillä muissakin jäsenmaissa, esimerkiksi Slovakiassa.

Yhdysvaltain korkein oikeus päätti kesäkuussa kumota liittovaltion takaaman laajan aborttioikeuden kumoamalla kaksi sen puolesta tehtyä ennakkopäätöstä.

Nyt jokainen osavaltio päättää aborttilainsäädännöstään itse, ja monessa niistä valmistellaan kiristyksiä lainsäädäntöön.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös on käsittämätön askel taaksepäin.

Aborttilakien on perustuttava raskaana olevan itsemääräämisoikeuteen. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä siitä, että aborttien kieltäminen ei lopeta niitä. Se vain tekee niistä vaarallisia ja turvattomia.

Abortteja ei vähennetä aborttioikeutta rajaamalla, vaan ehkäisyn saatavuutta parantamalla ja seksuaalioikeuksia edistämällä.

Seksuaalioikeudet ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Siksi niiden pitää toteutua jokaisessa EU-maassa. 

Yhdysvalloista rahoitetaan abortin vastaista liikehdintää Euroopassa. European Parliamentary Forum for Sexual and Reproductive Rights -foorumin tutkimuksen mukaan anti-gender-liike on käyttänyt Euroopassa kymmenessä vuodessa yli 600 miljoonaa euroa kampanjoidakseen naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia vastaan.

Liikehdintä on saanut taloudellista tukea Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Venäjältä.

Nämä äärioikeistoa, konservatiiveja ja uskonnollisia tahoja yhdistävät liikkeet pyrkivät ihmisoikeuksien heikentämiseen, ja se on erittäin vakava asia.

Aborttioikeudessa on kyse naisten hengestä ja terveydestä. EU:ssa on suhtauduttava erittäin vakavasti tällaiseen kehitykseen.

EU:n on myös tuettava Yhdysvalloissa aborttioikeuksien ja seksuaaliterveyden puolesta toimivia terveydenhuoltoalan ammattilaisia sekä kansalaisyhteiskuntaa.

Vapaa ja turvallinen abortti on ihmisoikeus. Siksi oikeuden turvalliseen aborttiin on toteuduttava jokaisessa EU-maassa.

Koska abortti on ihmisoikeuskysymys, myös sen lisääminen perusoikeuskirjaan on täysin perusteltua. EU:n perussopimuksia voidaan muuttaa, ja niin pitääkin tehdä, jos perusoikeudet eivät toteudu.

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram