Hollannissa se tapahtui jo, sunnuntaina se tapahtuu myös Suomessa. Nimittäin vasemmiston vaalivoitto.

Vasemmistolaisille puolueille ympäri Eurooppaa povataan ennennäkemätöntä menestystä EU-vaaleissa. Syrizan ennakoidaan olevan Kreikan suurin puolue kahdeksalla mepillä ja Hollannissa torstain äänestyksen jälkeen ovensuukyselyt kertovat Sosialistisen puolueen olevan lisäämässä paikkamääräänsä kahdesta kolmeen, paikallisen äärioikeiston kohdatessa vaalitappion.

Suomessa Vasemmistoliitto tulee saamaan takaisin viime vaaleissa menetetyn paikan ja jos me teemme kaikkemme nämä viime päivät on toisen paikan vieminen mahdollista.

Parlamentin vasemmistoryhmä GUE/NGL voi vaalien myötä siis kasvaa kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi, joka tarkoittaa todellista muutosta eurooppalaiseen talouskuripolitiikkaan.

Vasemmistolainen vaalivoitto on voitto eurooppalaisille nuorille, joita työttömyyslukujen puolesta kutsutaan jo menetetyksi sukupolveksi, työntekijöille, joilta vaaditaan aina enemmän joustavuutta ja palkkamalttia ja ilmastolle, jolla ei ole aikaa odottaa oikeiston ilmastoherätystä. Vaalivoitto on voitto Arktikselle, jonka tasapaino ei kestä kovan rahan öljynporaushankkeita, se on voitto naisille, koska talouskriisin taakka ei ole jakautunut tasaisesti sukupuolten välillä, se on voitto vapaalle liikkuvuudelle ja ihmisarvolle. Vaalivoitto on voitto rasismia vastaan.

On uusien tuulien aika Euroopassa. Sunnuntaina teemme siitä totta.

Share