Tavarataloketju Sokos ilmoitti eilen torstaina, että se luopuu turkisten ja turkissomisteiden myynnistä osana valikoimiaan. Keskustan kansanedustajat Mikko Kärnä ja Antti Kurvinen hermostuivat Sokoksen päätöksestä niin paljon, että he esittivät tiedotteessaan Sokoksen asettamista boikottiin. He arvostelivat tiedotteessaan Sokosta siitä, että se ”ajaa kotimaista ja maailman eettisintä turkistuotantoa alas”.

Mielestäni on yhtä loogista puhua eettisestä turkistuotannosta kuin puhua eettisestä kidutuksesta. Se että muualla maailmassa turkiksia tuotetaan matalammilla standardeilla ei tee Suomen turkistuotannosta eettistä. Suomalaiset tarhaajat työskentelevät alan normien mukaisesti, mutta ongelma onkin nimenomaan se, että normit eivät huomioi eläinten hyvinvointia.

Turkistuotannon ongelmana on nimenomaan se, ettei se voi koskaan olla eettistä. Turkiseläimiä pidetään ahtaissa ja virikkeettömissä häkeissä, jossa niiden ei ole mahdollista käyttäytyä villieläinten vaistojen vaatimalla tavalla. Tämän vuoksi turkiseläimet kärsivät käytöshäiriöistä, pelkotiloista ja erilaisista sairauksista. Jos taas määräykset saatettaisiin tasolle, joka todella takaisi eläinten oikeudet ja lajityypillisen käyttäytymisen, olisi se taloudellisesti kannattamatonta.

Turkistarhaus tulisi ajaa sopivan siirtymäajan puitteissa alas hyödyntäen turkistarhojen sukupolvenvaihdoksia. Olisi myös olisi mietittävä, miten turkisyrittäjiä voidaan tukea uuteen elinkeinoon siirtymisessä.

Itse iloitsen Sokoksen vastuullisesta päätöksestä ja halusta kunnioittaa eläinten hyvinvointia. Turkikset eivät ole ihmiselle millään tavalla välttämättömiä tänä päivänä. Eettisiä ja luonnon kestokyvyn kannalta hyviä vaihtoehtoja on olemassa paljon niin vaatteissa kuin somisteissakin.

En pidä myöskään tekoturkiksia hyvänä vaihtoehtona. Öljyyn perustuva tuotanto on kestämätöntä ja tullut tiensä päähän. Meidän on löydettävä uusi tapa elää ja kuluttaa, koska tosiasia on, ettei maapallo ei kestä meidän kulutustottumuksiamme.

Share