10.03.2015 | Silvia Modig Ihmisoikeudet

Paperittomien terveydenhuollon torppaaminen järkyttävää

 

Tein tiedotteen paperittomien terveydenhuollon turvaavan lain kaatumisesta.

***

Tiedote
10.3.2015
Vapaa julkaistavaksi

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Silvia Modig paperittomien terveydenhuoltoa käsittelevän lain pöytäämisestä.

Paperittomien terveydenhuollon torppaaminen järkyttävää

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Silvia Modig järkyttyi siitä, että Kari Rajamäki (sd.) viivytystempullaan tahallaan vaarantaa paperittomina maassamme oleskelevien hengen. Toteutuessaan laki olisi taannut Suomessa oleskeleville lapsille kaikki tarvittavat terveyspalvelut ja täysi-ikäisille paperittomille välttämättömät terveyspalvelut.

– Rajamäen kaataman lain keskeinen muutos nykytilaan olisi ollut nimenomaan lasten mahdollisuudesta saada terveyspalveluja. Ihmettelen suuresti kuinka kukaan voi vastustaa sitä, että lasten ja synnyttävien naisten terveydestä huolehditaan.

– Paperittomien terveydenhuolto on ihmisoikeuskysymys. Tietyn ihmisryhmän rajaaminen terveydenhuoltopalveluiden ulkopuolelle on tietoista syrjintää.

Modig toteaa, että lain lykkäämistä perusteltiin syillä, jotka eivät ole tosia. Hän kritisoi myös Rajamäen tapaa pysäyttää lain käsittely pyytämällä sitä pöydälle jätettäväksi eduskunnan toiseksi viimeiseen työpäivään ja täten tehdä lain käsittelyn mahdottomaksi.

– Lailla haluttiin turvata välttämättömät terveyspalvelut ja etenkin alaikäisen lasten terveydenhuolto. Rajamäen väitteet syöpähoitojen ulottamisesta paperittomiin ovat täysin tuulesta temmattu. On pöyristyttävää, että kokenut kansanedustaja käyttää kokousteknisiä keinoja pysäyttääkseen hallituksen ja oman puolueensa ministerin hyväksymän lain.

Lisätietoja:

Silvia Modig, 050 512 0412

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram