Aleksei Navalnyin tytär Daria Navalnaja otti tänään vastaan mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon isänsä puolesta Euroopan parlamentissa.

Tämä on kolmas kerta, kun Saharov-palkinto myönnetään meppikauteni aikana. Kertaakaan palkinnon saaja tai kaikki saajat eivät ole päässeet paikalle hakemaan palkintoa, koska he ovat olleet vangittuna.

Viime vuonna palkinto myönnettiin Valko-Venäjän oppositiolle, ja sen olivat vastaanottamassa maanpaossa olevat oppositiopoliitikot, kuten Svjatlana Tsihanouskaja, jonka puoliso Sjarhei Tsihanouski on vangittuna Valko-Venäjällä. Vuonna 2019 palkinnon sai uiguurivähemmistöön kuuluva taloustieteilijä Ilham Tohti, joka on vangittuna Kiinassa. Hänen olinpaikkansa on tuntematon.

Saharov-palkinto on EU:n merkittävin palkinto sananvapauden puolustajien työlle, ja se on myönnetty vuodesta 1988. Ehdolla palkinnon saajaksi olivat tänä vuonna myös Afganistanin naiset ja bolivialainen poliitikko Jeanine Áñez.

Aleksei Navalnyin valinta palkinnon saajaksi on herättänyt kritiikkiä. Navalnyi on Venäjän tunnetuin oppositiopoliitikko. 2000-luvun alkupuolella hänen tiedetään esittäneen jyrkän nationalistisia lausuntoja, vaikka hän on myöhemmin pyrkinyt niistä irtaantumaan.

Saharov-palkinto on kuitenkin sananvapauspalkinto. Se ei ole palkinto saajan poliittisille mielipiteille tai tuen osoitus niille, vaan hänen oikeudelleen esittää mielipiteensä joutumatta vankilaan.

Sananvapaus on keskeinen vapaan yhteiskunnan edellytys. Navalnyi on puolustanut mielipiteenvapautta ja vapaita vaaleja Venäjällä, ja istuu nyt vankilassa. EU-parlamentti on vaatinut hänen vapauttamistaan useaan otteeseen.

Marraskuussa Venäjän syyttäjät ilmoittivat aikovansa kieltää maan vanhimpiin kuuluvan ihmisoikeusjärjestön Memorialin toiminnan. Myös tästä keskustelemme tämän viikon täysistunnossa EU-parlamentissa.

Syyttäjien mukaan Memorial on rikkonut niin kutsuttua ulkomaisten agenttien lainsäädäntöä. Laki vaatii esimerkiksi järjestöjä antamaan viranomaisille laajat selvitykset, jos ne saavat minkäänlaista rahallista tukea ulkomailta. Tukea saavat tahot luokitellaan ”ulkomaisiksi agenteiksi”, ja niiden on merkittävä asemansa näkyvästi kaikkiin julkaisuihinsa.

Muutama vuosi sitten lakia laajennettiin niin, että se koskee myös toimittajia, bloggaajia ja somevaikuttajia. Käytännössä kuka tahansa voi joutua ulkomaisten agenttien listalle. Laki on muotoiltu niin, että sitä voidaan tulkita mielivaltaisesti.

Nämä Venäjän pyrkimykset tukahduttaa demokraattinen oppositio ja ihmisoikeuksien puolustajat on tuomittava vahvasti ja selvästi. Venäjän kansalaisyhteiskunta ja demokraattinen oppositio tarvitsevat tukea. Sananvapaus, vapaa oppositio ja vahva kansalaisyhteiskunta ovat vapaan yhteiskunnan perusedellytyksiä.

Share