23.06.2022 | Silvia Modig Ilmasto

EU-parlamentin enemmistö ei ole valmis kuuntelemaan tiedettä

 

EU-parlamentin enemmistö ei ole vieläkään valmis kuuntelemaan tiedettä. Äänestimme uudestaan kaksi viikkoa sitten kaatuneesta päästökauppakokonaisuudesta, ja lopputulos on laimea kompromissi.

Parlamentin isot ryhmät sorvasivat läpi kompromissin, jossa tehtiin lähinnä kosmeettisia muutoksia kaksi viikkoa sitten kaatuneeseen mietintöön.

Tämä sen sijaan, että olisimme aidosti lähteneet uudestaan neuvottelemalla hakemaan parempaa tulosta ilmaston kannalta.

Äänestystulos osoittaa karusti, ettei EU-parlamentin enemmistö ole vieläkään valmis tekemään tieteellisen neuvon mukaisia päästövähennyksiä. Se myös osoittaa, mitä tapahtuu, kun parlamentin isot ryhmät oikaisevat demokraattisissa prosesseissa ja runnovat läpi huonon kompromissin.

EU-parlamentin suurimmalle ryhmälle Euroopan kansanpuolue EPP:lle esityksen kaatuminen kaksi viikkoa sitten täysistunnossa oli arvovaltatappio. Sen jälkeen alkoivat kiivaat keskustelut.

Nopeasti kävi selväksi, että vanha esitys halutaan käytännössä viedä läpi, vaikka väkisin. EPP sai mukaansa keskustan ja sosiaalidemokraatit.

Erityisen huolestuttavana pidän sitä, että jopa täysistunnon äänestysjärjestystä muutettiin puhemiehen päätöksellä edesauttamaan isojen ryhmien toivomaa lopputulosta.

Tällä äänestysteknisellä kikkailulla vasemmistolta ja vihreiltä vietiin mahdollisuus saada äänestykseen esimerkiksi päästövähennysten kokonaistasoa koskeva esitys. Tämä on epädemokraattista ja suoraan sanottuna härskiä.

Paljon puhutaan ilmastotoimien kustannuksista. Aivan liian vähän puhutaan siitä, millainen hintalappu tulee, jos teemme liian vähän liian myöhään.

EU:n ilmastopolitiikka ei ole linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Olemme aloittaneet ilmastotoimet myöhässä ja nyt on kiire, kuten kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportit osoittavat. Viimeisimpien arvioiden mukaan ylitämme 1,5 asteen lämpenemisen alle kahdeksassa vuodessa. Ilmaston näkökulmasta päästökauppaa koskevaan esitykseen olisi ehdottomasti tarvittu parannuksia.

Ongelmakohtia ovat erityisesti riittävän päästövähennystason puute ja ilmaisjaoista luopumisen liian hidas aikataulu.

Ilmastotoimien jarruttamista perustellaan usein sillä, että niin voidaan suojella teollisuutta ja työpaikkoja. Tosiasiallisesti jarruttamisella vain kasvatetaan sekä teollisuuden että tavallisten ihmisten laskua. Mitä pidempään viivyttelemme, sitä kalliimpaa ja vaikeampaa muutoksesta tulee.

Paljon puhutaan niistä kustannuksista, joita välttämättömät ilmastotoimet voivat aiheuttaa. Aivan liian vähän puhutaan siitä, millainen hintalappu tulee, jos teemme liian vähän liian myöhään.

Me olemme ensimmäiset päättäjät, jotka näkevät konkreettisesti ilmaston lämpenemisen vaikutukset. Ja viimeiset, jotka voivat tehdä tarvittavat päätökset, koska aika alkaa olla loppumassa. Meidän on pystyttävä tekemään riittäviä päätöksiä.

Seuraavaksi EU-parlamentti lähtee neuvottelemaan päästökauppaa koskevasta kokonaisuudesta jäsenmaiden ja EU-komission kanssa. Uskon, että neuvotteluista on tulossa erittäin haastavat.

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram