Välillä tuntuu, että Suomen mediaan mahtuu yksi asia kerrallaan. Silloin monet tärkeätkin asiat voivat helposti unohtua. Itämeri on asia, joka ei saisi unohtua, vaikka se ei lööpeissä olekaan. Siksi onkin todella hienoa, että John Nurmisen säätiö järjesti eilen Puhdas Itämeri-seminaari, jonka päättäjäpaneelissa edustin Vasemmistoliittoa. Myös Helsingin Sanomat huomioi tilaisuuden: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005992258.html .
Itämerellä on monta ongelmaa, kuten ylikalastus, roskaantuminen, hapettomat pohjat, myrkylliset leväkukinnat – mutta pahin ongelma on rehevöityminen. Rehevöitymisen syitä on kolme: maatalous, jätevedet ja Itämeren erityispiirteet. Jätevesiä on saatu valtioiden välisellä yhteistyöllä puhdistettua, mutta maatalouden hajakuormitus on edelleen ongelma. Matalan Itämeren pohjaan aikojen saatossa varastoituneet ravinteet vapautuvat pohjan hapettomuuden seurauksena, ja ilmastonmuutos vielä kiihdyttää rehevöitymistä.
Nyt tarvitaan ratkaisuja sekä ensiapuna oireiden lievittämiseksi, että pidemmällä aikavälillä itse taudin selättämiseksi.
Ensiapu: Peltojen kipsikäsittely
Kipsikäsittely vähentää fosforin, kiintoaineksen ja orgaanisen hiilen poistumista pellosta, se sopii meren rannalle, sitä on tutkittu paljon ja käsittelyn onnistumistodennäköisyys on suuri. Keino on paitsi toimiva, myös kustannustehokas. Saaristomeren, Suomenlahden ja Selkämeren alueella toteutettava peltojen kipsikäsittely maksaisi vain 120 miljoonaa euroa seuraavien viiden vuoden aikana. Tämä pitäisi kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan, riippumatta siitä mitkä puolueet hallituksessa istuvat.
Hitaammat toimet: Peltojen ravinnetaseet kuntoon
Eläintuotanto on keskittynyt Länsi-Suomeen ja tilojen koon kasvu aiheuttavat sen, että lantaa levitetään pelloille enemmän kuin pelto pystyy ravinteita hyödyntämään. Silloin ylimääräinen fosfori kulkeutuu pellolta jokiin ja lopulta mereen, ruokkien siellä leväkukintoja viljelykasvien sijaan. Ongelmaa lisää se, että fosfori varastoituu peltoon 20–30 vuodeksi, joten vaikutukset suuntaan tai toiseen näkyvät joka tapauksessa viiveellä.
Tämän yhtälön ratkaisemiseksi ei ole yhtä keinoa, vaan tarvitaan monta yhtäaikaista toimenpidettä. Keinot koskettavat väistämättä maataloustuottajia, joten ratkaisutkin tulee etsiä yhteistyössä maanviljelijöiden kanssa. Syyllistäminen ei auta. Jo nyt tuntuu epäreilulta syyttää ruuantuottajia, jotka kuitenkin noudattavat ympäristötukien kriteereitä. Yliopistot, tutkimuslaitokset ja tuottajajärjestöt tekevätkin jo jatkuvasti työtä parhaiden viljelykäytäntöjen löytymiseksi ja leviämiseksi.
Seuraavan hallituksen tulee laatia pitkän aikavälin ohjelma Itämeren tilan parantamiseksi. Siihen tulisi kirjata ainakin:
- Kaikissa maataloustuissa pitäisi huomioida ympäristönäkökohdat.
- Lisää tutkimusta viljelymenetelmien kehittämiseksi. Maataloudessa samat keinot sekä lisäävät hiilen sitoutumista että vähentävät lannoituksen tarvetta.
- Turvemaiden raivaamisen pelloiksi kiellettävä, ainakin lannanlevitystarkoitukseen. Samalla on huomioitava maanomistajien tilanne.
- Parannetaan paikallista ravinnekiertoa. Samalla myös maaperän hiilensidonta parantuu ja luonnon monimuotoisuus vahvistuu. Lisäksi paikalliseen kiertoon perustuvat bioenergiaratkaisut lisäävät sekä energia- että ravinneomavaraisuutta.
- Siirrytään julkisissa hankinnoissa ja ruokailuissa kasvispainotteiseen lähiruokaan.
