Rakastan matkustamista, olen aina rakastanut. Isäni työskenteli koko työuransa lentoyhtiössä, joten jo lapsena minulla oli mahdollisuus matkustaa enemmän kuin perheemme tulotaso olisi muuten sallinut. Tämän vuoksi saimme hyvin edullisia lentolippuja aikana, jolloin lentäminen vielä oli niin kallista, ettei kukaan lentänyt viettämään pitkää viikonloppua Keski-Eurooppaan. Sittemmin maailma on muuttunut. Ilmastonmuutos haastaa tässä ajassa meitä ihmisiä, yrityksiä ja yhteiskuntia ihan tosissaan. Olemme sellaisen muutosvoiman äärellä, joka vaatii meiltä valtavia ponnisteluja sekä nopeita toimia. Tämä ilmiö ei tunne yritysten toimialarajoja, eikä se pysähdy valtioiden rajoille.
Olen työssäni europarlamentaarikkona yrittänyt jatkuvasti pitää esillä, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii päättäväistä toimintaa, poliittista tahtoa sekä ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan hyvää yhteistyötä. Rakenteet on uudistettava niin, että ilmastokestävät valinnat ovat meille kaikille mahdollisia ja houkuttelevia. Näitä valintoja eivät tee pelkästään yksilöt, vaan ne tehdään ennen kaikkea politiikassa, rakenteiden tasolla. Rakenteita muuttamalla vaikutamme yksilöiden toimintaan.
Ymmärrän hyvin, että osallistumiseni Amazing Race -ohjelmaan on herättänyt keskustelua ja kritiikkiä. Olenhan pyrkinyt työssäni politiikassa keskittymään ilmastoon.
Ilmastokestävä ja hiilineutraali yhteiskunta ei nimittäin tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten on ryhdyttävä vegaaneiksi tai että kukaan ei saa enää lentää koskaan mihinkään. Sen sijaan se tarkoittaa, että esimerkiksi julkisissa hankinnoissa suositaan ilmastokestäviä vaihtoehtoja, koska niiden volyymi on iso ja siten vaikuttava. Se tarkoittaa myös verotuksellisia ratkaisuja, jotta vaikkapa ruokakaupassa ilmastokestävä vaihtoehto on kuluttajalle houkutteleva. Se tarkoittaa, että Euroopan sisällä pääkaupungista toiseen matkaavan ei tarvitse valita 300 euroa maksavan ja 12 tuntia kestävän junamatkan ja 37 euroa maksavan ja 1,5 tuntia kestävän lentomatkan välillä. Se tarkoittaa, että alamme myös vihdoin kohdella lentoliikennettä samoilla ehdoilla kuin muutakin liikennettä ja lopetamme lentämisen nauttiman massiivisen yhteiskunnan tuen. Nämä rahat voidaan käyttää esimerkiksi raideyhteyksien parantamiseen, jolloin myös yksilö voi tehdä fiksumpia ja ilmastokestävämpiä valintoja lentämistä edullisemmin.
Ymmärrän hyvin, että osallistumiseni Amazing Race -ohjelmaan on herättänyt keskustelua ja kritiikkiä. Olenhan pyrkinyt työssäni politiikassa keskittymään ilmastoon ja puhunut paljon päästövähennysten välttämättömyydestä. Kun tieto osallistumisestani tuli julkisuuteen, näkyi monelle puheissani ja teoissani ristiriita.
Minäkin näen sen. Eikä tämä ole ainoa kohta elämässäni, jossa moisia ristiriitoja on. Nimittäin ei se, että työssäni yritän edistää visiotani ilmastokestävästä yhteiskunnasta, tarkoita sitä, että olisin omassa elämässäni virheetön ja oikeaoppinen ihminen, joka tekee vain hyviä ilmastovalintoja. Politiikassa toki on aina kysymys paitsi siitä, miten asiat ovat, myös siitä miltä ne näyttävät. Kaltaiseni ilmastopoliitikon osallistuminen on ilman muuta aina myös symbolista ja pahimmillaan antaa kuvan, että suhtaudun omassa elämässäni välinpitämättömästi asioihin, joita pidän poliittisesti välttämättöminä. Elämä harvoin on kuitenkaan näin yksinkertaista.
Osallistumiseni syyt sinänsä ovat täysin henkilökohtaisia. Elämä on viime aikoina tarjoillut hieman raskaamman vaiheen, ja keväällä kun osallistumista kysyttiin, olin hyvin alavireinen ja mieleni synkkä. Rakas ystäväni kysyi, lähdenkö hänen kanssaan seikkailuun, jollaisen voi kokea vain kerran elämässä. Innostuin ajatuksesta. Se kuulosti elämykseltä, jota muistelisimme vielä vanhoina naisina.
Lentopäästöt olivat ainoa syy, miksi osallistumista emmin. Päätökseeni lähtemisestä vaikutti kuitenkin myös se, että ohjelmassa lentämistä on pyritty vähentämään aiemmasta. Matkustimme maata pitkin aina kun se oli mahdollista. Tämä toki tulee näkyväksi vasta, kun ohjelma tulee julki. Lisäksi kaikki lentämisen aiheuttamat päästöt on kompensoitu laadukkailla kompensaatio-ohjelmilla. En kuitenkaan ajatellut riittävästi sitä, millaisen viestin osallistumisellani antaisin niille ihmisille, jotka aidosti kantavat huolta ilmastosta. Tästä olen pahoillani.
Matkustamisen tulevaisuus on keskustelu, jota meidän tulee käydä jatkossa aktiivisesti. Kukaan ei nimittäin hyödy kaksinapaisesta jankuttamisesta, jossa toisessa ääripäässä on kestämätön lentäminen ja toisessa se, että emme matkusta, tai matkustamme vain maata pitkin ja kaikki muu on kestämätöntä. Visio tulevaisuuden matkustamisesta ja eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten kohtaamisesta puuttuu toistaiseksi. Se aiheuttaa ihmisille pahimmillaan huolta, pelkoa ja häpeää.
Me tarvitsemme myös tulevaisuudessa matkustamista, sillä tarvitsemme ihmisten ja kulttuurien kohtaamisia.
Minä en halua maailmaa, jossa kukaan ei enää matkusta. Minä en ole käynyt kouluja, vaan lukuisat matkani ovat olleet korkeakouluni. Tuskin olisin vasemmistolainen poliitikko, jos en olisi matkoillani nähnyt sitä äärimmäistä köyhyyttä, mitä maailmassa on. Tuskin olisin ilmastopoliitikko, ellen olisi matkoillani nähnyt sitä tuhoa, jota ihmisen toiminta luonnolle aiheuttaa. Minulla tuskin olisi samaa avaraa maailmankatsomusta muita kulttuureja kohtaan, jos en olisi niiden vieraanvaraisuudesta päässyt matkoillani nauttimaan. Ilman matkoja olisin eri ihminen. Me tarvitsemme myös tulevaisuudessa matkustamista, sillä tarvitsemme ihmisten ja kulttuurien kohtaamisia. Tiedeyhteisöjen ympäri maailmaa on tavattava toisiaan. Kulttuurin ja taiteen tekijöiden ympäri maailmaa on kohdattava toisiaan. Suomalaisilla lapsilla tulee olla mahdollisuus nähdä ja kokea aivan toisenlainen kulttuuri ja maailma kuin vain tämä meidän omamme. Vain näiden asioiden avulla voimme ymmärtää, keitä me itse olemme.
