EU:n suurin rahanjako. Suomen prioriteetti. Ruokaturvakysymys, toimeentulokysymys, ilmastokysymys.
Euroopan parlamentti keskustelee ja äänestää tällä viikolla EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Unionin maataloustukijärjestelmää pitää muuttaa merkittävästi, jotta se vastaisi paremmin ilmastokriisiin ja olisi linjassa EU:n biodiversiteettistrategian ja Pellolta pöytään -strategian kanssa.
EU on asettanut itselleen kunnianhimoisia, mutta välttämättömiä ilmastotavoitteita: hiilineutraalius vuonna 2050, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen, kestävään kiertotalouteen siirtyminen.
Komission alkuperäinen esitys maatalouspolitiikan uudistamiseksi on muutaman vuoden takaa. On selvää, että se on nykyisiä ilmastotavoitteita silmällä pitäen riittämätön ja sitä tulisi päivittää ilmastokestävään suuntaan.
Komission esityksessä on toki kannatettaviakin kohtia, kuten peltojen ympärivuotisen kasvipeitteisyyden lisääminen, suojavyöhykkeet, kiertotalous ja monipuolinen viljelykierto.
Komissio myös esittää, että kemiallisten torjunta-aineiden käyttö maataloudessa puolitetaan kymmenessä vuodessa, samoin antibioottien antaminen tuotantoeläimille. Luomuviljelyn halutaan kattavan neljänneksen koko viljelyalasta vuoteen 2030 mennessä.
Maataloustukien osuus on kolmasosa koko EU:n budjetista. Ilmastotyössä EU:n maatalouspolitiikka ja siihen suunnatut eurot ovat keskeisessä asemassa.
Nykyinen maataloustukijärjestelmä on ilmaston ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta monin tavoin ongelmallinen.
Se ei ole onnistunut turvaamaan luonnon monimuotoisuutta, eikä estämään rehevöittävien ravinteiden päätymistä vesistöihin.
Teollisen mittaluokan viljelykäytännöt ovat suuri syy biodiversiteetin heikkenemiseen ja yksi ilmastonmuutoksen aiheuttajista. Maatalous aiheuttaa yli 10 prosenttia EU:n kasvihuonekaasupäästöistä, ja lähes 70 prosenttia päästöistä on peräisin eläinalalta.
Suomessa noin viidennes kasvihuonekaasupäästöistä on maatalousperäisiä.
Nykyinen järjestelmä ei myöskään tue riittävästi pienten ja keskisuurten maatalousyrittäjien toimeentuloa, sillä se suosii suuria maataloustuottajia ja -yhtiöitä.
Uudistuksen myötä jäsenmaiden oma päätäntävalta maataloustukiensa käyttöön kasvaa, ja samalla tukirahan määrä todennäköisesti pienenee. Onkin entistä tärkeämpää, että tukirahat kohdistetaan oikein, alueelliset erityispiirteet huomioiden.
Maatalous on yksi EU:n lobatuimmista aloista, ja alan lobbarit vaikutusvaltaisia. Heillä on pääsy neuvoston ja komission pöytiin huomattavasti useammin kuin ympäristö- ja kansalaisjärjestöillä.
Kansalaisverkosto Corporate Europe Observatoryn viime viikkoinen raportti on karua luettavaa. Järjestö tutki Euroopan maataloustoimijoiden kattojärjestön Copa-Cogecan lobbausta EU:n maataloustukijärjestelmään.
Suuret maatalouslobbarit, torjunta-aineita valmistavat suuryritykset sekä ruokateollisuus yrittävät saada EU:n maataloustukijärjestelmän pysymään entisellään.
Copa-Cogecan suomalainen pääsihteeri Pekka Pesonen on toki kiistänyt väitteet.
Vääntö maatalouspolitiikasta on näkynyt myös parlamentin sisällä. Maatalous- ja ympäristövaliokuntien näkemykset uudistuksesta ovat eronneet useassa kohtaa.
Ei tässä ole järkeä.
Jos maataloustukijärjestelmä säilytetään entisellään, se on suoraan ristiriidassa EU:n ilmastotavoitteiden kanssa.
Yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteena on tarjota kuluttajille kohtuuhintaisia, turvallisia ja laadukkaita elintarvikkeita ja varmistaa EU:n viljelijöille riittävä toimeentulo.
Jos emme ota ilmastokriisiä vakavasti, voi kummallekin tavoitteelle heittää hyvästit.
