14.02.2013 | Silvia Modig Ihmisoikeudet

Turvakodit pitää turvata

 

Maailman naisista joka kolmas raiskataan tai hakataan elämänsä aikana. Se tarkoittaa miljardia ihmistä. Se on todella puistattava luku. Sen vuoksi tänään järjestetään kansainvälinen One Billion Rising –tapahtuma, jossa Suomen V-Day –kampanja on myös mukana.

Aihe on todella tärkeä, koska Suomessa lähisuhteessa tapettujen naisten määrä ei ole laskenut, ja ilmoitettujen raiskausten määrä on vain lisääntynyt viime vuosina, vaikka Suomessa on jo pitkään ollut YK:n mukaan verrattain paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Maailmalla ja myös valtioiden yhteistyössä nostetaan turvakodit tärkeänä keinona kotonaan väkivallan uhriksi joutuvien naisten auttamiseksi. Suomi on allekirjoittanut YK:n sopimuksen Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamiseksi. Asiat ovat kuitenkin edelleen rempallaan. Suomen turvakotiverkko on aivan liian löyhä ja keskittynyt lähinnä Etelä-Suomeen. Euroopan neuvosto suosittaa, että jokaisessa maassa pitäisi olla 1 turvakodin perhepaikka 10 000 asukasta kohti eli noin 530 paikkaa. Suomessa on kuitenkin nyt enää 108 turvakotipaikkaa sen jälkeen, kun Espoossa ja Porissa lakkautettiin vuodenvaihteessa turvakodit.  Siis vain viidesosa vaaditusta määrästä.

Suomen turvakotipalvelut ovat myös muutoin puutteellisia. Käytännöt vaihtelevat sen mukaan, miten mikäkin kunta asioistaan huolehtii. Turvakodit sijaitsevat maantieteellisesti epätasaisesti. Ei voi olla niin, että kun puoliso käy kimppuun uhaten henkeä tai terveyttä, pitää matkustaa yön silmässä 300 kilometrin päähän päästäkseen turvaan. Kun kunnat ostavat turvakotipalveluja ostopalveluina tai antavat uhrille maksusitoumuksia, kansalaiset ovat aivan eriarvoisessa asemassa hätätilanteessa.

Monin paikoin vaaditaan kunnan maksusitoumus turvakotiin pääsemiseksi. Jos maksusitoumuksen saa. vain virka-aikana, tilanne on absurdi. Jos väkivaltaa kohtaa perjantaina illalla pitäisi siis odottaa maanantaihin asti ennen kuin pääsee turvaan. Ainakin Keski-Suomesta ja Oulusta olemme kuulleet tällaisia tarinoita. Toisiin turvakoteihin otetaan ensisijaisesti vain lasten kanssa tulevia naisia. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja Suomen perustuslaissa turvataan oikeus elämään ja fyysiseen koskemattomuuteen. Siellä ei puhuta vain lasten kanssa pakenevista äideistä, vaan kaikista ihmisistä.

Espoossa, jossa turvakoti korvattiin avopalvelulla, tarjotaan tämän vuoden alusta kylläkin 24 tunnin puhelinpalvelua, mutta vain 1-14 vuorokauden mittainen turvapaikka – avopalveluna – ei ole riittävä. Traumatisoituneessa tilassa oleva ihminen tarvitsee kokonaisvaltaista tukea, pelkät seinät eivät riitä.

Hallitus on omassa ohjelmassaan luvannut lisätä turvakotipaikkojen määrää ja Vasemmistoliitto on nostanut tämän tärkeäksi asiaksi. Itse olen tehnyt asiasta kirjallisen ja suullisen kysymyksen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille, ja saanut häneltä eduskunnan kyselytunnilla lupauksen, että turvakotitoiminta tehdään lakisääteiseksi kunnille.

Sosiaalihuoltolain uudistus voi kuitenkin kestää kauan. Juuri nyt on saatava jo kevään budjettiriihessä sovittua lisää rahoitusta turvakodeille. Jos sosiaalihuoltolain uudistus uhkaa laajuutensa tai erimielisyyksien vuoksi venyä, on säädettävä siirtymäajaksi erillislaki, jolla turvakoteja lisätään jo ennen sitä.

Hyvää ja solidaarista ystävänpäivää kaikille! Tehdään maailmasta vähemmän väkivaltainen!

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram