Tämän vuoden Gaygaalan ympärille syntyi pienimuotoinen kohu, joka paljasti jälleen kerran meidän yhteiskuntamme negatiiviset ja foobiset asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen pahoitti mielensä Vuoden homo -palkinnosta, joka annettiin 16-vuotiaalle tubettajalle Tuure Boeliukselle. Tuure palkittiin YouTube-videostaan, jolla hän tulee ulos kaapista. Tai oikeastaan hän ei edes tule kaapista, vaan kieltäytyy menemästä kaappiin.

Ronkaisen mielestä on ongelmallista, että ”lapsi seksualisoidaan vuoden homo -tittelillä.” Ronkaisen kirjoitus paljastaa hänen ymmärtäneen perustavanlaatuisesti väärin sen, mistä palkinnossa on kyse ja mistä homoseksuaalisuudessa on kyse.

Ronkainen syyllistyy valitettavan yleiseen asenteeseen, jossa homoseksuaalisuus typistetään vain seksuaalisuuteen. Hän tuntuu näkevän palkinnon jonkinlaisena seksiin liittyvänä tunnustuksena. Siitähän ei ole kyse, vaan Tuure palkittiin rohkeasta yhteiskunnallisesta teosta. Hän toimii kannustavana esikuvana monelle nuorelle, joka pohtii omaa identiteettiään. 

Palkinnolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, tämä ajattelu löytyy Ronkaisen oman pään sisältä. Hän ei tunnu oman ennakkoluulonsa takaa näkevän sitä, että homoseksuaalisuus on yksi osa kokonaisen ihmisen identiteettiä. Homoseksuaaliset ihmiset ovat paljon muuta kuin vain homoja. Meistä löytyy vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, liberaaleja ja konservatiiveja, pitkiä parisuhteita ja vannoutuneita sinkkuja. Kun homoseksuaalisuus typistetään vain seksuaalisuuteen ja seksiin ei nähdä ihmistä kokonaisena.

Ronkainen on herättänyt monet muut foobikot kommentoimaan palkintoa ja nettikirjoittelussa on esillä aivan hirveitä ajatuksia, joissa homoseksuaalisuus yhdistetään jopa pedofiliaan ja lasten hyväksikäyttöön. Jos Ronkaisen vilpitön tarkoitus oli suojella lasta, niin valitettavasti hän teki aivan päinvastoin: hän seksualisoi tämän nuoren rohkean teon ja samalla koko gaalan ja palkinnon. Hän vaatii tilaisuudelle 18 vuoden ikärajaa ”tilaisuuden luonteen takia”. Hänen päässään kyse on irstaiden homojen seksiorgioista, jonne nyt on jopa otettu lapsia! Hän on itse se, joka seksualisoi tämän rohkean nuoren teon yhdistämällä sen seksuaalisuuteen ja seksiin.

Kaikille nuorille on annettava turva ja rauha saada etsiä ja löytää oma identiteettinsä ilman, että he joutuvat näkemään ja lukemaan tämänkaltaista vihaa ja halveksuntaa pursuavaa puhetta. Kuten lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila kirjoitti eilen Facebookissa ”aikuinen – kohtaa omat pelkosi ennen kuin kohtaat lapsen.”

 

 

Share