Hallituksen metsäpolitiikasta on riittänyt puhetta viime aikoina, mutta keskustelu on valitettavasti typistynyt vain ilmastonmuutokseen ja hiilinieluihin. Ilmastonmuutos on maapallon tulevaisuuden takia pakko ratkaista, mutta yhtä tärkeä kysymys on myös luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti, ja siinä metsät ovat avainasemassa.
Suomessa on tällä hetkellä yli 2200 uhanalaista lajia. Vuosituhannen vaihteessa uhanalaisia lajeja oli n 1500 eli lajien heikentyminen on todella nopeaa. Elämme keskellä kuudetta sukupuuttoaaltoa. Heikentymistä tapahtuu kaikissa elinympäristöissä. Ainoastaan rakennetuissa ympäristöissä eli kaupungeissa luonnon monimuotoisuuteen hupeneminen on saatu pysäytettyä, ja tämä käänne täytyy saada muihinkin elinympäristöihin.Tällä hetkellä tilanne tuntuu lohduttomalta. Peltolintujen kannat ovat puolittuneet 1950-luvulta nykypäivään, syynä maanviljelytapojen muutokset. Soilla elävät perhoset ja linnut ovat vähentyneet selvästi soiden ojituksen seurauksena. Kalalajeistamme 12 on luokiteltu uhanalaiseksi ylikalastuksesta ja virtavesien rakentamisesta johtuen.
Surkein tilanne on metsissä. Suomen uhanalaisista lajeista yli kolmasosa elää metsissä. Lahopuu on avainasemassa joka neljännelle metsälajille; yhdessä lahopuussa voi elää jopa 800 eri lajia. Metsälajien ahdinko johtuu metsänhoidosta, eli talousmetsissä tehtävistä toimenpiteistä.
Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen on hankala ongelma, koska sitä ei ole helppo huomata. Monet eliöt ovat tosi pieniä, eikä meillä ole mahdollisuutta nähdä puun kaarnan alla eläviä hyönteisiä. Kuitenkin näiden lajien kirjo suojelee meitä. Monimuotoinen luonto on joustava ja pystyy reagoimaan vaikkapa ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviin tauteihin tai myrskyihin.
Toinen ongelma on se, että sinänsä minkään yksittäisen lajin häviäminen ei ole kriittistä – paitsi tietenkin lajille itselleen, sukupuutto on aina peruuttamaton. Mutta me emme voi tietää, mikä on se viimeinen laji, joka heikentää elämää ylläpitävää kiertokulkua niin, että koko systeemi romahtaa. Jo tällä hetkellä Kiinassa pölytetään omenankukkia käsin, koska pölyttäjät ovat hävinneet. Milloin meillä tulee katovuosi siksi, että olemme tuhonneet pölyttäjien elinmahdollisuudet?
Luonnon monimuotoisuuden hupenemisen pysäyttäminen on ollut jo pitkään Suomen virallinen linja, mutta tavoitetta joudutaan siirtämään aina eteenpäin, koska lajikatoa ei saada pysäytettyä. Valitettavasti Suomi ei ole ongelman kanssa yksin, vaan mikään maailman maa ei ole onnistunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden hupenemista. Tässä tilanteessa kaikkien hälytyskellojen pitäisi soida täysillä!
Mitä nyt siis pitäisi tehdä? Ensimmäisenä pitäisi ottaa kaiken poliittisen päätöksenteon pohjaksi planetaariset rajat. Kaikki päätökset täytyy arvioida sen mukaan, hillitsevätkö ne ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden hupenemista. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä muut arvovalinnat.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa Suomessa maatalouden, metsänhoidon ja muun maankäytön muutosta. Hakkuumäärät tulee mitoittaa niin, että määrä on kestävä sekä ilmaston että luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Metsänomistajia tulee tukea parantamaan luonnon monimuotoisuutta omilla maillaan. Maataloustukien pitää kannustaa luontoystävälliseen tuotantoon. Metsien ja soiden suojelua tulee lisätä, esimerkiksi Metso-ohjelmaa kasvattamalla ja laajentamalla. Kemera-tuet pitää remontoida huomioimaan luonnon asettamat reunaehdot.
Meidän tulee ymmärtää olevamme osa luontoa. Myös ihmisen oman edun takia täytyy huolehtia luonnon monimuotoisuuden säilymisestä, se on elinehto. Vain näin toimien voimme säilyttää maapallon elinkelpoisena myös lastemme eläkevuosille.
Lähteitä:
Suomen ympäristökeskus: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kartat_ja_tilastot/Ympariston_tilan_indikaattorit/Luonnon_monimuotoisuus
Maa- ja metsätalousministeriö: https://mmm.fi/luonto-ja-ilmasto/luonnon-monimuotoisuus
