Energiaratkvas15_kuva_aurinkoaisut tulevat olemaan seuraavan eduskunnan kärkiaiheita. Ensi vaalikaudella meidän pitäisi päästä todistamaan energiavallankumousta vihdoin myös Suomessa, sillä kaikki puolueet ovat sitoutuneita ilmastopäästöjen vähentämiseen. Olin jäsenenä parlamentaarisessa — mukana siis kaikki eduskuntapuolueet — ilmasto- ja energiakomiteassa, jonka työnä julkaisimme tiekartan kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Viimeviikkoisessa ympäristöjärjestöjen Suuressa energiaväittelyssä kaikki eduskuntapuolueet halusivat kirjata kivihiilestä luopumisen vuoteen 2025 mennessä seuraavaan hallitusohjelmaan.

Perjantaina 13.3 tuli vihdoin odotettu uutinen: maailman hiilidioksidipäästöt ovat kääntyneet laskuun! Tähän asti muu maailma on käyttänyt tekosyynä omalle toimettomuudelleen Kiinan korkeita ilmastopäästöjä, mutta nyt juuri Kiina on tehnyt konkreettisia muutoksia omaan energiantuotantoonsa, ja saanut ennakkotietojen mukaan koko maailman päästöjen nousun pysähtymään. Tämä uutinen on historiallinen, sillä se antaa ensimmäistä kertaa toivoa siitä, että päästöt todella voidaan kääntää laskuun ja estää ilmastonmuutoksen pahimpien skenaarioiden toteutuminen.

Suomen energiapolitiikan pitäisi pohjautua kolmelle asialle:
1. Energiatehokkuus eli energian säästö
Teknisiä ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseen meillä on jo nyt. Energiatehokkuutta on parannettava koko yhteiskunnassa, ja suurimmat mahdollisuudet energiansäästöön ovat kiinteistöissä, teollisuudessa ja liikenteessä. Ympäristölle parasta energiaa on se, jota ei tarvitse tuottaa lainkaan. Vasemmistoliitto ehdottaa vaaliohjelmassaan, että vuoteen 2030 mennessä energiankulutuksen taso lasketaan 60 prosenttiin nykyisestä, jolloin valtaosa voidaan tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla.

2. Siirtyminen uusiutuviin energiamuotoihin
Tulevaisuuden energia tuotetaan tuulella, auringolla ja ympäristöystävällisellä biomassalla. Nämä muodostavat toimivan kokonaisuuden, joten kiistely pilvisistä tai tyynistä päivistä on tarpeetonta. Positiivisten ympäristövaikutusten lisäksi uusiutuva kotimainen energia työllistää ja kasvattaa taloutta (ks. esim Sitran raportti). Suvilahteen on tässä kuussa avattu pieni — joskin toistaiseksi Suomen suurin — aurinkovoimala, jonka yksi paneeli tuottaa sähköä Vasemmistoliitolle.

3. Mikrotuotanto
Olemme koko energiajärjestelmän muutoksen kynnyksellä, kun esimerkiksi taloyhtiöt voivat ruveta tuottamaan itse oman sähkönsä. Samanaikaisesti on tapahtunut kaksi käännettä: aurinkopaneelien hinta on laskenut ja kuluttajien asenteet uusiutuvaa energiaa kohtaan ovat muuttuneet myönteisiksi. Jotta energian mikrotuotanto voi yleistyä, täytyy älykkäitä jakelujärjestelmiä kehittää. Jo nyt jotkut energiayhtiöt tarjoavat mahdollisuutta myydä oma ylijäämäenergia takaisin verkkoon, mutta harva tästä tietää.

Ydinvoima ei kuulu kestävään energiapolitiikkaan. Se on kallista, se ei työllistä, eikä se ole edes päästötöntä, vaikka niin monesti väitetään. Ydinvoimaan ei pidä tehdä enää yhtään lisäinvestointeja, vaan ne rahat on käytettävä uusiutuvan energian lisäämiseen. Kun Fennovoiman ydinvoimalalle ei myönnetä rakennuslupaa, loppuu samalla myös kyseenalainen yhteistyö Venäjän energiayhtiö Rosatomin kanssa. Rosatomin strategia on rakentaa, omistaa ja pyörittää ydinvoimaloita. Esimerkiksi Unkarissa Euroopan atomienergiayhteisö puuttui juuri sopimukseen, jolla Rosatom olisi toimittanut polttoaineen rakentamaansa ydinvoimalaan yksinoikeudella.

Energiakeskustelu on nyt pop — ja hyvä niin! Energiakysymykset ovat korvanneet viimeaikaisessa julkaisessa keskustelussa muut ympäristö- ja ilmastoaiheet, ja tämä suomalaisen julkisen keskustelun oma pieni ”energiakäänne” onkin tuonut aivan uutta virtaa tulevaisuuden energiaratkaisuille. Hyvä esimerkki uudesta toiminnasta on Energiaremontti 2015 -kampanja, johon haastan kaikkia mukaan: energiaremontti2015.fi

Share