Suomessa kansainväliseen suojeluun oikeutetun henkilön mahdollisuuksia saada perheenjäsenensä tänne vaikeutuu entisestään. Perheenyhdistämisen kriteerejä kiristettiin jo vuosina 2010 ja 2012. Nyt esitetään uusia tiukennuksia, vaikka edellisten vaikutuksia ei ole vielä arvioitu.

Tiukennukset tulevat johtamaan siihen, että moni, joka on oikeutettu yhdistämään perheensä jää ilman tätä hänelle kuuluvaa oikeutta. Jo nyt lukuisat perheenyhdistämiseen oikeutetut eivät pysty toteuttamaan oikeuttaan järjestelmän erilaisten esteiden vuoksi.

Ensinnäkin, kolmen kuukauden määräajan asettaminen perhesiteeseen perustuvaan oleskelulupahakemukseen tulee pahentamaan tilannetta. Perheenjäsenillä on kolme kuukautta aikaa jättää hakemus paikalliseen edustustoon, joka usein sijaitsee toisessa maassa, sillä Suomen edustustoverkko on harva. Monesti tuo pitkä ja vaarallinen matka on ihmisille mahdoton, koska tarvittavat dokumentit puuttuvat. Passien ja matkustusasiakirjojen saaminen ei todellakaan ole yhtä helppoa kuin meillä täällä Suomessa. Määräaikaa pitäisi nostaa vähintään kuuteen kuukauteen. Lue loppuun

Share