Valtioneuvosto on valmistellut Suomen ensimmäisen kattavan selonteon tekemästämme kehitysyhteistyöstä. Kehitysyhteistyötoiminnan keskiössä on globaalin köyhyyden poistaminen sekä kansainvälisen taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen kestävän kehityksen edistäminen.

On kuitenkin valitettavaa että kehitysyhteistyövaroista on tullut poliittinen pelimerkki, joiden leikkausta esitetään milloin mihinkin tarpeeseen. Tällainen politiikka tekee kehitysyhteistyöstä lyhytjänteistä ja pahimmillaan poukkoilevaa.

Jatkuvuuden takaaminen on keskeistä kansainväliselle toiminnalle, johon osallistuu julkisen vallan lisäksi myös yhä enemmän kansalaisjärjestöt ja yritykset. Rahoituksen on pysyttävä vakaana ja projekteihin on sitouduttava pitkällä aikavälillä, jotta saadaan aikaan kestäviä muutoksia. On valitettavaa ettei Suomi pysy sitoumuksessaan nostaa kehitysyhteistyömäärärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, vaan sen sijaan kehysriihipäätöksillään leikkaa rahoitusta. Päästökauppatulot, jotka päätettiin ohjata kehitysyhteistyöbudjettiin, ovat lähinnä paikanneet leikkauksia, sen sijaan että olisivat kasvattaneet rahoitusta. Lue loppuun

Share