Yli kolmesataa poliitikkoa, joista 35 entisiä tai nykyisiä valtionjohtajia. Joukossa muun muassa Britannian entinen pääministeri Tony Blair ja Tšekin nykyinen pääministeri Andrej Babiš. Oligarkkeja, talousvaikuttajia ja viihde- ja urheilutähtiä.
Alkuviikosta paljastuneet Pandoran paperit osoittavat, kuinka vaikutusvaltaiset ihmiset hyödyntävät salaisia veroparatiisijärjestelyjä.
Mitään uutta aiheessa ei ole. Paitsi että Pandoran tietovuoto on Panaman vuotoakin mittavampi, ja nyt mukana on enemmän poliitikkoja. Myös sellaisia, jotka ovat kampanjoineet korruptiota ja veroparatiiseja vastaan.
EU:ssa kysellään nyt kuumeisesti, miksi unioni epäonnistuu kerta toisensa jälkeen veroparatiisien ja verovuotojen kitkemisessä.
Syitä on monia. Yksi niistä ovat EU:n omat veroparatiisit. Pandoran papereista löytyy vaikkapa Kypros, joka vielä vuosi sitten myi kultaisia passeja varakkaille sijoittajille.
Tax Justice Networkin mukaan pelkästään Hollannin veroparatiisilainsäädäntö vie muilta EU-mailta noin 10 miljardia euroa vuodessa.
Verotukseen liittyvät päätökset vaativat EU-jäsenmailta yksimielisyyttä. Joten EU:n veroparatiisimailla on mahdollisuus estää päätösten syntyminen.
Toinen syy ovat päättäjät itse. Pandoran papereissa on mukana huomattava määrä korkean tason poliitikkoja. Veroparatiisijärjestelyissä ei siis ole kyse vain pienen piirin rikollisten puuhailusta, vaan korkean tason valtaapitävien vakiintuneesta käytännöstä.
Se kertoo ongelman rakenteellisesta syvyydestä.
Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin asenteista.
Tavalliset duunarit, siivoojat, kirjanpitäjät ja bussikuskit maksavat yleensä veronsa kuten pitää. Jos eivät maksa, heille tulee seurauksia.
Varakkailla tuntuu olevan oikeus tehdä toisenlaisia järjestelyjä. Moni pitää aggressiivista verosuunnittelua huonona asiana, mutta silti hyväksytään se, että rikkailla on mahdollisuus tehdä verojärjestelyjä ja minimoida maksamansa verot.
Tästä asenteesta kertoo Petteri Orpon taannoinen ulostulo. Orpo lupasi, että jos kokoomus voittaa eduskuntavaalit, arvonnousuvero lakkautetaan. Toisin sanoen, rikkailla on oltava jatkossakin mahdollisuus vältellä Suomen veroja siirtämällä kirjat ulkomaille.
Tutkimusten mukaan EU-maat menettävät vuosittain yli 800 miljardia euroa veronkierron seurauksena. Tästä arviolta 50–180 miljardia laillisen verosuunnittelun myötä.
Vaikka alamaailman rikollisen toiminnan ja laillisesti hyväksytyn verosuunnittelun välillä on iso ero, tätä rajanvetoa olisi kuitenkin pohdittava. Iso osa aggressiivisesta verosuunnittelusta on laillista, vaikka sen ei pitäisi olla.
Kun aggressiivinen verosuunnittelu on laillista, se vaikuttaa ihmisten asenteisiin.
Juuri siksi veropohjaa on laajennettava niin Suomessa kuin kaikkialla EU:ssa. Veroparatiiseja hyödyntäviin järjestelyihin on puututtava lainsäädännöllä. Veronkiertoon syyllistyneille ja siinä avustaneille tahoille tulee seurata sanktioita.
Verojen maksaminen on hyvinvointivaltion ja kaikkien sen tarjoamien palveluiden ylläpitämistä, yhteistä hyvää, johon kaikkien tulisi osallistua.
Varsinkin Euroopan oikeisto vastustaa yhä kiivaasti verovuotojen tukkimista. Edistysaskelia on kuitenkin otettu. Suuryritysten on esimerkiksi jatkossa julkistettava maakohtaiset verotietonsa. Olemme vaatineet tätä vasemmistossa jo pitkään.
Maakohtaisen veroraportoinnin maantieteellinen rajaus on toki liian suppea. Raportointivelvoite koskee ainoastaan yritysten EU-maissa sijaitsevaa toimintaa, mikä jättää edelleen suuren osan yritysten toiminnoista sen ulkopuolelle. Raportointivelvoite myös koskee tällä hetkellä ainoastaan monikansallisia suuryrityksiä.
Mutta positiivista, että se on nyt ylipäänsä tulossa käyttöön. Asenteet muuttuvat, pikku hiljaa.
KUVA: Touko Hujanen
