Viime päivinä on noussut keskusteluun lohikannan kestävyys ja Maa- ja metsätalousministeriön – ja erityisesti ministeri Koskisen toiminta asiassa.

Eduskunnan sisällä on lohesta keskusteltu paljon ja monella tasolla. Vastapuolet ovat poteroituneet tiukasti niihin, jotka kantavat huolta rannikon ammattikalastajista, ja niihin, jotka kantavat huolta jokiin nousevien lohien määrästä. Dialogi ei ole kovinkaan hedelmällistä, jos sitä nyt voi edes dialogiksi kutsua.

Itse kuulun joukkoon, joka katsoo lohikysymystä ainoastaan lohen kestävän kannan kautta. Siksi olin aktiivisesti mukana, kun eduskunnan suuri valiokunta ohjeisti ministeri Koskista EU:n maatalousministerien kokouksessa viime lokakuussa esittämään lohelle puolet pienempää kalastuskiintiön puolittamista kuin mitä hallitus olisi halunnut. Tässä valiokunta siis määräsi hallituksen suojelemaan lohia. Muut maat olivat kuitenkin yksimielisesti suuremman kiintiön kannalla, joten Itämerestä saa nyt pyytää 109 000 lohta vuodessa.

Ympäristöministeri Niinistö on esittänyt, että kalakysymykset tulisi siirtää ympäristöministeriöön. Mielestäni tämä on pohtimisen arvoinen asia. Maa- ja metsätalousministeriö ‒ tai ainakin -ministeri ‒ tuntuu suhtautuvan kysymykseen ainoastaan elinkeinopoliittisena. Tällöin jää puuttumaan vastaus tärkeimpään kysymykseen, eli miten voimme varmistaa että lohen kanta pysyy kestävällä tasolla? Jos lohta ei ole, ei se voi olla kenenkään elinkeino myöskään.

Kun ministeri Koskisen vastaus Hesarissa (HS 8.4.) piti sisällään näkemyksen siitä, että asiasta nostavat keskustelua ne, joilla on ”liikaa vapaa-aikaa”, on selvä ettei ministeriä kiinnosta se kaikkein tärkein kysymys. Pidän ministerin kommentteja ylimielisinä ja vastakkaista argumentointia ja argumentoijaa vähättelevinä.

Ministeriötasolla tarkasteltaessa olisi mielestäni loogista, että kala-asiat siirretään ympäristöministeriöön. Siellä on vastuulla jo meri, niin miksi mennä kalaankaan sen edemmäs? Kun vielä kysymyksessä on tietyn lajin säilyminen, on ympäristöministeriö loogisin paikka. Siellä ovat muutkin suojelukysymykset.

On tosiasia, että me ylikalastamme meriämme, ja on nyt käsillä olevista päätöksistä kiinni, pystymmekö säilyttämään kannat sellaisella tasolla että meristämme riittää kalaa myös tuleville sukupolville.

Share