Tammikuussa 2010 olin mukana perustamassa VATAK-toimintaryhmää. Ajatuksena oli koota yhteen vasemmistolaisia taiteen ja kulttuurin tekijöitä. Rehellisesti sanottuna odotin näkeväni avajaistilaisuudessa paikalla parikymmentä tuttua kasvoa vastaavista iltamista. Ilta ylitti odotukset, Uudenmaankadun silloinen ravintola Belly oli niin täynnä etteivät kaikki halukkaat mahtuneet sisään. Tunnelma oli latautunut ja kiivasta keskustelua käytiin pitkään. Mikä tärkeintä, toiminta lähti elämään omaa elämäänsä juuri niinkuin toivottiin. Yksi tuona iltana sovituista tavoitteista toteutui tänään kun Into -kustannus julkaisi VATAKin kokoaman pamfletin ”Ilman Lenin-setäää, huom.”

Olin tänään vetämässä kirjan julkkareita ja tunnelma oli taattua VATAK-laatua. Puoluepolitiikka oli toissijaista ja keskustelu haastavaa ja innostavaa. Pamfletti kokoaa yhteen monta näkökulmaa siihen mitä on vasemmistolaisuus tänään ja mitä sen tulisi olla tulevaisuudessa. Tilaisuus herätti monia ajatuksia, mutta yhtenä oivalluksena itselleni avautui ajatus yksilöstä suhteessa joukkovoimaan.

Vasemmistolaisuudessa on perinteisesti ajateltu että voima on joukoissa ja yksilöllisyyttä on sanana leimannut negatiivinen vire. Yksilöllisyys on virheellisesti yhdistetty itsekkyyteen ja täten annetttu oikeiston työkaluksi. Tämän päivän yhteiskunta on vahavasti yksilöllisyyttä korostava, ja tietysti se on tuonut myös itsekkäitä ja ahneita aatteita vallalle, mutta eikö juuri yksilöllisyydessä ole yhteisön voima? Enkö voi yksilöllisistä ja jopa itsekkäistä syistä tehdä valintoja yhteisen hyvän puolesta?

Itse identifioin itseni punavihreäksi ja juuri tälle aatteelle ja joukolle VATAKin kirja antaa polttoainetta. Vasemmistoliiton riveistä katsottuna varsinkin Vihreät ja Demarit jakautuvat sisällään selvästi oikeistoon ja vasemmistoon ja taistelutoverit tulisi löytää yli puoluerajojen. Onneksi tämän päivän nuorille tämä ajatus tuntuu olevan itsestään selvä. Valtaapitävä eliitti kuitenkin tulkitsee tämän ylimielisesti poliittiseksi välinpitämättömyyydeksi. Mielestäni se on väärä tulkinta. Se, etttä nuoria ei kiinnosta puoluepolitiikka on puolueiden oma vika ja ratkaisuna ei voi tarjota puoluepoliittista nuorisojärjestöä, vaan uutta aikaa jossa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia lisätään, valtaa jaetaan laajemmin ja päätöksenteosta tehdään aidosti avointa.

Kulttuurivasemmiston vastaisku jatkuu!

Lue lisää kirjasta Into-kustannuksen ja Vatakin sivuilta.

Share