Kuvittele koti, jossa ihmisen on hyvä elää. Koti, jossa sen asukkaalla on riittävästi tilaa, jonka sijainti on kohtuullisen matkan päästä työpaikasta tai koulusta ja jonka jälkeen rahaa jää myös muuhun elämiseen. Monelle tämä on itsestäänselvyys, mutta erityisesti Helsingissä monille ei. Pääkaupunkimme korkeiden asumiskustannusten vuoksi aivan liian moni joutuu asumaan liian ahtaasti, kalliisti ja kaukana päivittäisistä menoistaan. Helsingissä moni työssäkäyvä joutuu myös nostamaan asumistukea, kun tulot eivät riitä liian korkeisiin elinkustannuksiin. Helsingissä asumisen korkea hinta on suurin syy kaupunkiköyhyyteen, minkä lisäksi se hidastaa koko maan talouskasvua, kun osaavilla ja ammattitaitoisilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta muuttaa työn perässä Helsinkiin.

Tämä kaikki on muutettavissa, mutta vaatii poliittista tahtoa ja työtä. Asumisen hinta ei ole luonnonlaki, vaan siihen voidaan vaikuttaa kuntien maa- ja tonttipolitiikalla sekä lainsäädännöllisillä ratkaisuilla. Eri asuinalueiden eriytymisen kannalta tärkeässä roolissa on valtion tukema kohtuuhintainen asuntotuotanto, joka on myös ainoa kestävä tapa alentaa nykyisiä kohtuuttoman korkeita asumistukimenoja. Rakennusmääräyksiä muuttamalla voitaisiin alentaa sekä rakentamisen kustannuksia että luoda kodeista aiempaa energiatehokkaampia. Monen asunnon hinta alenisi esimerkiksi pakollisesta pysäköintipaikasta luopumalla. Jokainen uusi asunto ei myöskään tarvitse omaa saunaa, mikä sekä nostaa hintoja että kasvattaa hiilijalanjälkeä.

Kohtuuhintainen koti on perusoikeus, jonka toteutumisen eteen olen tehnyt työtä niin Helsingin kaupunginvaltuutettuna kuin eduskunnan ympäristövaliokunnassa ja maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen työryhmässä ja aion tehdä jatkossakin. Kohtuuhintainen koti kuuluu kaikille, ei harvoille.