Hälyttävää. Kriittinen hetki. Nyt tai ei koskaan. Nämä ilmaisut ovat toistuneet viime aikoina tiheään ilmastoasiantuntijoiden puheissa, eivätkä turhaan: jotta elinolosuhteet maapallolla voivat säilyä siedettävinä, ilmastopolitiikkamme suunnan ja elämäntapamme on muututtava niin Suomessa kuin muuallakin. Asiantuntijoiden mukaan jo kahden asteen lämpeneminen aiheuttaisi maailmanlaajuisesti mittavaa inhimillistä kärsimystä, mitä emme voi hyväksyä. Siksi tavoitteen on oltava, ettei ilmasto lämpene yli 1,5 astetta. Lämpenemisen hillitseminen tälle tasolle on vielä mahdollista, mutta vaatii tekoja.

Yksinkertaistettuna resepti on tämä: Kasvihuonepäästöjä ilmakehään on vähennettävä ja hiilen sitoutumista maahan ja kasveihin lisättävä – nopeasti. Vaikka päästöjen vähentäminen on tärkeää, olennaista on myös kasvattaa hiilivarastoja ja vahvistaa hiilinieluja. Se tarkoittaa hiilen suunnitelmallista sitomista esimerkiksi puihin, maaperään ja kosteikkoihin. Hiilineutraaliuden sijaan on tavoiteltava niin sanottua nettohiilinegatiivisuutta. Se tarkoittaa, että 2030-luvulle tultaessa Suomi sitoo enemmän hiiltä ilmakehästä kuin päästää sinne. Tämä on täysin mahdollinen tavoite, mutta vaatii aitoon ekologiseen jälleenrakennukseen tiukasti sitoutuneita päättäjiä.

Minä haluan, että tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus luottaa tulevaisuuteen jatkuvan pelon, ahdistuksen ja epävarmuuden sijaan. Haluan Suomen, joka tekee kaikkensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Sen eteen olen työskennellyt niin Helsingin kaupunginvaltuutettuna kuin eduskunnassa ympäristövaliokunnassa, ja sen eteen tulen tekemään töitä myös jatkossa. Turvallinen tulevaisuus kuuluu kaikille, ei harvoille.