Brysselissä on käynnissä jälleen yksi kokous jossa yritetään saada Euroopan talouskriisi kuriin. Olen saanut seurata kriisin vaiheita aitiopaikalta Suuren valiokunnan varajäsenenä. Valiokunta on eduskunnan Eurooppa-asioiden päätöksentekijä. Viikosta toiseen ovat Urpilainen ja Katainen virkamiehineen selvittäneet valiokunnalle asioiden etenemistä. Ministerit ovat tehneet parhaansa mutta se ei poista prosessin ongelmia jotka ovat vakavia.
Suurin ongelma on demokratian puute. Tuntuu että aina jos huippukokouksessa tarvittava päätös vaatii demokraattisen prosessin, esim äänestyksen jäsenmaassa, asia kierretään uuden pöytäkirjan tai sopimuksen varjolla.
Vasemmiston kannalta on huolestuttavaa että transaktiovero tuntuu jo menetetyltä mahdollisuudelta. Suurin osa EU-maista kannattaa vain globaalia veroa jonka aikaansaaminen on hyvin epätodennäköistä. Juuri siksi vasemmisto on sitä Suomen linjaksi vaatinut että EU voisi näyttää esimerkkiä miten luodaan maailma, jossa markkinavoimat eivät ole demokraattista päätöksentekoa vahvempia.
Sijoittajanvastuu on tämänkin päivän kokouksissa esillä. Pääministeri Kataisen mukaan se ”säilyy kutakuinkin samanlaisena” kuin aiemmin on keskusteltu. Ensimmäisen kauden kansanedustajan kompetenssi ei kohdallani riitä arvioimaan mikä on käytännössä ero, jos vastuu kirjataan artiklan sijaan johdantotekstiin. Miten voi olla, että sijoittajanvastuusta edes keskustellaan, luulin sen kuuluvan markkintalouteen?
Tämä epätietoisuus kuvaa hyvin työtä kriisin ympärillä. Päämieskokouksista ei ole tarkkaa esityslistaa tiedossa vielä siinä vaiheessa, kun ministerit hakevat neuvottelumandaattinsa valiokunnasta. Käytännössä siis isot maat tuovat omat ehdotuksensa kokouksiin jossa sitten pienet yrittävät reagoida. Tämä ei ole demokratiaa. Pahimpana esimerkkinä määräenemmistöpäätös jonka Merkel-Sarkozy-parivaljakko viime viikolla toi esille uutena ehdotuksenaan. Käytännössä päätös veisi eduskunnan budjettivaltaa. Perustuslakivaliokunta totesi esityksen tässä muodossa Suomen perustuslain vastaiseksi.
Kriisi on vakava ja Suomen on yritettävä löytää ne ratkaisut jotka ovat suomalaisten veronmaksajien kannalta parhaat. Näin riippumatta siitä kannattaako EU:ta tai onko ollut aiemmin tehtyjen päätösten takana. Mutta sen varjolla Suomen ei tule osallistua tähän ns. shokkidoktriinia muistuttavaan kriisin hyväksikäyttöön. Kriisin varjolla ajetaan isoja muutoksia jotka vievät EU:ta ja euroaluetta epädemokraattiseen suuntaan. Missä voin esimerkiksi äänestää komission puheenjohtajasta, jolla on näissä kysymyksissä paljon sananvaltaa?
Ainoa sallittu näkemys kriisin hoitoon on talouskuri. Ja talouskurin varjolla EU:ta viedään liittovaltion suuntaan. Paradigma on niin vahva, ettei rehellistä keskustelua federaation haitoista ja hyödyistä edes suostuta käymään, vaikka päätöksiä jo tehdään. Puhumattakaan muista keinoista ratkaista kriisi. Itse aloittaisin kapitalismin analyysistä.
