Hallituksen budjettiesityksen voisi tiivistää yhteen sanaan: epäreilu. Hallitus haluaa pitää kiinni epärealistisista taloustavoitteistaan niin vimmatusti, että oikeudenmukaisuus on heitetty laidan yli kokonaan. Veroratkaisut suosivat suurituloisia samaan aikaan kun lapsiperheiltä, eläkeläisiltä, työttömiltä ja sairailta nipistetään jo entuudestaan tiukasta taloudesta.

Yksi koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta suurimmista kysymyksistä on se, onnistummeko pysäyttämään ilmastonmuutoksen ajoissa. Suomen täytyy yhdessä muiden maiden kanssa toimia nopeasti ja kunnianhimoisesti, jotta Pariisin sopimuksen tavoitteet saavutetaan. Aikaa ei ole tuhlattavaksi, ja hallitus sanookin haluavansa saavuttaa tavoitteet etupainotteisesti. Valitettavasti kuitenkin hallituksen teot ovat ristiriidassa sanojen kanssa.

Hallitus nimittäin esittää uutta yritysveroa paljon sähköä kuluttavalle teollisuudelle. Yritystuet oikein kohdennettuna tukevat kasvua ja työllisyyttä, mutta Sipilän hallituksen ratkaisut näyttävät vain siirtävän yhteisiä verorahoja yritysten voittoihin. Päästökaupan kustannusten kompensointi paljon sähköä kuluttavalle teollisuudelle ei kannusta yrityksiä siirtymään energiatehokkaaseen tuotantoon. Tämä tuki on tarpeeton ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tuhoisa.

Laajemminkaan ympäristön näkökulmasta ei tilanne paljon valoisammalta näytä. Tavoitteet ovat kyllä erinomaisia, mutta rahaa niiden toteuttamiseen ei tunnu löytyvän. Etelä-Suomen metsien osalta tilanne on erityisen huono. METSO-ohjelman varoja leikattiin jo tälle vuodelle aivan liikaa, eikä hallitus nyt halunnut nostaa rahoitusta 18 miljoonasta. Metsien vapaaehtoisesta suojelusta on todella hyvää kokemusta, ja rahoitus olisi pitänyt nostaa vähintään toissavuoden tasolle 48 euroon. Tähän ei hallitus löytänyt rahaa, mutta kaivostoiminnan se siirtää alempaan sähköverokantaan. Kaivokset saavat yhteisistä varoistamme 20 miljoonan euron veronalennuksen.

Asuntopoliittisista linjauksista löytyy sekä hyvää että huonoa. Koko budjetin ainoa uusia työpaikkoja luova kohta löytyy asuntotuotantoa tukevista toimenpiteistä. Hienoa! Vaikutukset ovat kuitenkin vaatimattomat, vain 1000 uutta asuntoa lisää. Erityisesti pääkaupunkiseudulle kaivattaisiin enemmän nimenomaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, ja tämä tarve on onneksi tunnustettu budjetin teksteissäkin.

Suurin asuntopolitiikan ongelma liittyy valtion tukemiin vuokra-asuntoihin. Hallitus päätti asettaa pääkaupunkiseudun kaupungin vuokra-asuntoihin 3000 euron tulorajan. Tulorajat astuvat voimaan 1.1.2017. Raja on aivan liian matala ja lisää eriarvoistumista erityisesti Helsingissä. Tuloerot ja hyvinvointierot kulkevat käsi kädessä, ja siksi on erittäin huono idea luoda alueita ja kokonaisia kaupunginosia, joihin kasautuu muuta kaupunkia enemmän sosiaalisia ongelmia. Kaupunkien epätasaisesta kehityksestä on huonoja kokemuksia monista Euroopan maista, esimerkiksi Ranskan lähiömellakat juontavat juurensa juuri tästä eriarvoistumisesta.

Tuloraja koskee tällä hetkellä vain uusia vuokrasopimuksia ja asunnon vaihtamista, joten se ei edes tule ratkaisemaan hallituksen ongelmaksi kokemaa asiaa, että myös hyvätuloisia ihmisiä asuu kaupungin vuokra-asunnoissa. Pelkona onkin, että kun sähköinen tulorekisteri tulee käyttöön, tulee tulorajoihin määräaikaistarkastuksia. Tämä kertoo todella lannistavaa viestiä ihmisille – älä etene urallasi, tai menetät kotisi. Näin luodaan uusi kannustinloukku.

Myös kilpailukykysopimuksen mukaiset palkan alennukset tulevat kurjistamaan ihmisten arkea. Kun tulot pienenevät kaikkein pienipalkkaisimmilta, yhä useampi ei selviä asumiskustannuksistaan ilman tukea. Asumistukimenot nousevat, samoin kuin toimeentulotuki, joka etenkin Helsingissä menee usein asumismenojen kattamiseen. Eli taas virtaa verorahoja yksityisten vuokranantajien voittoihin. Nämä rahat tulisi käyttää aidosti yleishyödylliseen vuokra-asuntotuotantoon.

On aina kunkin vallassa olevan hallituksen arvovalinta, miten yhteisiä rahoja käytetään. Sipilän hallitus on päättänyt jatkaa kylmää ja kovaa linjaansa.

Share