17.10.2017 | Silvia Modig Hyvinvointi

Asunto ensin

 

Työttömyys. Yllättävä sairastuminen. Oma tai läheisen päihderiippuvuus. Yhteiskunnassamme surullisen yleiset ongelmat voivat olla yksilön tasolla murentavan vaikeita kokemuksia. Omien tai läheisen asioiden järjesteleminen voi ongelmien keskellä viedä voimat. Ihmissuhteet kärsivät, työt tai opiskelut vaikeutuvat, koko elämä on hankalaa.

Osa meistä joutuu painimaan näiden arjen ongelmien keskellä vailla tietoa siitä, missä asua. Noin seitsemän tuhatta ihmistä on Suomessa vailla vakinaista asuntoa. Asunnottomuuden taustalla ei aina ole työttömyyttä, sairautta, päihdeongelmaa tai muuta elämänhallintaa vaikeuttavaa, mutta kaksi kolmesta asunnottomasta on ilman asuntoa ensisijaisesti jostain muusta syystä kuin asuntojen puutteen takia.

Asunnottomuuden hoidolla on Suomessa pitkä historia. Aiemmin oli tapana, että asunnottomalta vaadittiin ensin muiden elämänhallinnan ongelmien ratkaisemista, ja vasta sitten asunnon saaminen oli mahdollista. Asunto ensin -periaatteessa ajatus käännettiin päinvastoin: oma koti tarjoaa parhaan lähtökohdan elämän kuntoon saattamiselle. Asunto ensin -toimintamalli on ollut onnistunut. Asunnottomien määrä on laskenut jopa taloudellisen taantuman aikana.

Suomessa ollaan nyt tekemässä historiallista peruspalveluiden uudistusta, kun samaan aikaan tehdään sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta että maakuntauudistusta. Tämän myllerryksen yksityiskohdat ovat vielä epäselviä, mutta pelkään, että asunnottomuuden hoito voi heikentyä nykyisestä.

Asunnottomuutta ei voida hoitaa pelkällä asuntopolitiikalla tai pelkällä sosiaalipolitiikalla, vaan tarvitaan niiden saumatonta yhteistyötä, Asunto ensin -periaatteen hengessä. Miten tämä tulee onnistumaan, kun jatkossa asuntopolitiikka on kunnan vastuulla ja sote-palvelut maakunnilla?

Tämän huolen vuoksi tein asiasta vastaavalle ministerille kirjallisen kysymyksen Asunnottomien yön alla. Saumaton yhteistyö on saatava toimimaan, jotta vailla vakinaista asuntoa olevien ihmisten määrä laskisi jatkossakin.

Jaa artikkeli

 

Lue myös

Seuraa minua somessa

Facebook
Twitter
Instagram