Eduskunnassa keskustellaan avioliittolaista. Taas. Nyt käsittelyssä on eduskunnalle toimitettu kansalaisaloite ”Aito avioliitto”. Aloitteen tekijöiden mukaan ainoa aito perhe on miehen ja naisen ”eheä” perhe. Eli yksinhuoltajan perhe ei ole aito perhe, eikä adoptiolapsen vanhemmat hänen ”oikeita” vanhempiaan.

Tuntuu surulliselta käydä tämä keskustelu taas uudestaan.

Olen aloitteen tekijöiden kanssa samaa mieltä yhdestä asiasta: lapsen etu on oltava etusijalla. Siksi keskustelu aidosta avioliitosta tekeekin niin surulliseksi. Lasten etua puolustetaan hyvin valikoivasti ja vain tiettyjen lasten etu halutaan varmistaa. Sateenkaariperheet ry:n arvion mukaan Suomessa on jopa 10 000 lasta, jotka elävät sateenkaariperheissä. Heidän perheitään aloitteen tekijät kuvaavat ”epäaidoiksi”.

Perhe muodostuu rakkaudesta, huolenpidosta ja läheisyydestä, ei vain juridisista tai biologisista siteistä. Moni lapsi löytää kotinsa adoption kautta tai sijaisperheessä. Nämä kaikki ovat yhtä ”aitoja” ja arvokkaita perheitä. Lainsäädäntö ei saa asettaa erilaisia perheitä eriarvoiseen asemaan.

Tasa-arvoinen avioliitto on tärkeä, jottei lukuisten lasten enää tarvitsisi puolustaa omia perheitään ”oikeina” perheinä. Kun samaa sukupuolta olevat parit ja perheet tuodaan lainsäädännössä samalle viivalle, myös heidän perheensä tunnustetaan oikeina perheinä.

Aloitteen tekijät sanovat, että vain miehen ja naisen välinen avioliitto voi olla pohja ”eheälle” perheelle. Ainoastaan miehen ja naisen välisen avioliiton kautta voidaan luoda ”onnellinen perhe”. Valitettavasti ihmisten onnea ei voi säätää lailla. Onnellisuuteen vaikuttaa kaikilla samat asiat, niin heteroilla kuin homoilla. Ihmisten toivovat rakkautta ja hyvää elämää. Mielekästä työtä josta saa riittävän palkan, tarvittavat palvelut yhteiskunnalta kouluineen ja terveydenhuoltoineen. Turvallisen ja terveellisen elinympäristön. Näihin asioihin voi lainsäätäjä vaikuttaa.

Lasten etu ei ole leikata opetuksesta, lapsen etu ei ole opiskella homekoulussa, lapsen etu ei ole varhaiskasvatuksen rajaaminen vanhemman työmarkkina-aseman mukaan. Lapsen etu ei ole kuulla miten hänen vanhempiaan kuvataan ”epäaidoksi” perheeksi. Meillä kansanedustajilla on keinoja vaikuttaa lasten hyvinvointiin, mutta tämä aloite ei sitä aja.

Lapsen etu on turvallinen ja rakastava koti. Yksinhuoltajan perhe on aivan yhtä aito perhe ja aivan yhtä arvokas kuin miehen ja naisen luoma. Ja niin on myös samaa sukupuolta olevien.

Sen sijaan, että ottaisimme ihmisten välisessä yhdenvertaisuudessa harppauksen taaksepäin, on meidän “aidon avioliiton” sijaan keskityttävä yhteiskuntamme ihmisoikeusrikkomuksien ratkaisemiseen. Seuraava askel kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa on, että tunnistamme sukupuolten moninaisuuden ja takaamme lainsäädännöllä jokaisen oikeuden onnelliseen elämä. Translaki on uudistettava kokonaisuudessaan. On uskomatonta, että Suomessa laki edelleen vaatii sukupuoltaan korjaavan henkilön steriloimista. Tämä on epäinhimillistä ja loukkaa ihmisten perusoikeuksia. Translaista poistui vaatimus naimattomuudesta tasa-arvoisen avioliittolain myötä, mutta vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä löytyy edelleen.

Kehittyäksemme yhteiskuntana ja parantaaksemme kansalaistemme oikeuksia ja hyvinvointia meidän on keskityttävä itsemääräämisoikeutta ja yhdenvertaisuutta edistäviin lakimuutoksiin, ei ihmisten rajaamiseen keksittyihin muotteihin.

Share