Mielestäni hyviä ehdokkaita on niin paljon eri puolueissa, että jokainen varmasti löytää itselleen sopivan ehdokkaan. Ei tekosyitä, kaikki uurnille huomenna.

Olen itse elämässäni äänestänyt kolmea eri puoluetta. Löydettyäni Paavo Arhinmäen äänestin häntä kaikissa vaaleissa, kunnes itse asetuin ehdolle. Näissä vaaleissa ääni menee tietysti itselleni.

Koska jostain syystä kaikki ei halua äänestää mua, niin tässä suosituksia yli puoluerajojen.Vasemmiston listalla on paljon hyviä ehdokkaita enkä halua tovereita laittaa paremmuusjärjestykseen. Me ei kilpailla keskenämme vaan taistellaan yhdessä. Ja me otetaan kolme paikkaa Stadista!

Vihreät on kaikkein vaikein, sillä listalla on niin monta loistavaa ehdokasta. Minä äänestäisin Emma Karia. Emma on vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana todistanut olevansa osaava poliitikko. Emma on myös ihana ihminen ja meidän poliittiset ajatukset ovat hyvin samanlaisia. Toivon myös Johanna Sumuvuoren läpimenoa.

Kokoomus on ideologisesti hyvin kaukana omista ajatuksistani, mutta löytyy ehdokkaita joiden kanssa arvoliberaali ajattelu yhdistää. Jaana Pelkosen kanssa olen tehnyt hyvää yhteistyötä, jota haluaisin jatkaa. Myös Laura Räty on mainettaan parempi. Ahkeria ja yhteistyökykyisiä molemmat.

Demareissa kisa on tiukka. Pohtisin Nasima Razmyarin ja Pilvi Torstin välillä ja päätyisin Nasimaan, koska Nasima on uskomattoman lämmin ja ihana. Ahkera ja yhteistyökykyinen. Toivon myös, että Pilvi tulee valituksi.

Keskustasta ylivoimainen suosikki on Teppo Säkkinen. Nuori, kokenut, positiivinen ja asiallinen. Tulevaisuuden nimi, josta kuullaan vielä, vaikka nyt ei paikka aukeaisi. Karl-Mikael Grimm on ollut kiinnostava ja miellyttävä uusi tuttavuus näissä vaaleissa.

Perussuomalaiset ovat todella vaikea, koska kaikki ehdokkaat ovat sitoutuneet puolueen ohjelmaan ja maahanmuuttopoliittinen ohjelma on mielestäni rasistinen. Jos pitäisi tästä porukasta valita, olisi se Niina Huru. Olen ollut Niinan kanssa 6 vuotta valtuustossa. Niina puhuu paljon sosiaali ja terveyspalveluista ja olemme henkilökohtaisesti kavereita. Uskon, että Niinan kanssa toimisi yhteistyö myös eduskunnassa.

Kristillisdemokraatit on kaikkein vaikein. En tunne ehdokkaista kuin valtuutettu Ebelingin, joka olisi mahdoton valinta aborttikantojensa tähden. Valinta olisi flaikkujen perusteella Hanna-Kaisa Simojoki, koska hän puhuu ekologisesta yhdyskuntarakenteesta ja demokratiayhteistyöstä.

RKP on erikoinen puolue. Heidän sisältään löytyy paljon erilaisempia ihmisiä ja ajatuksia, kuin ulospäin näyttäytyy. Ääneni antaisin Johan Ekmanille. Meitä yhdistää toive vapaasta Palestiinasta. Johanilla on samanlainen ihmiskuva kuin minulla ja hän puhuu myös kaikkein heikoimmista huolehtimisesta. Marcus Rantala on loistava työkaveri ja Hilkka Olkinuora uskomattoman lämmin ihminen, jonka uskoisin vievän puoluetta enemmän vasemmalle.

SKP ei ole eduskuntapuolue, mutta on tässä mainittava, että puheenjohtaja J-P Väisänen on aivan loisto tyyppi.

Jos Muutos 2011 olisi ainoa vaihtoehto, muuttaisin maasta.

Share